keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen

Luulin/koin pitkään aivoinfarktini jälkeen, että olisin jossain määrin kokenut kuoleman, tai sen läheisyyden, tai jotain hyvin nollaavaa.

Oikea sanamuoto oli kuitenkin pitkään hakusessa. Kukaan kun ei palaa kuolemasta takaisin. Ja jos palaa hän ei koskaan kuollutkaan. Koin täydellisen nollauksen, rajan, tietämättömyyden, rebuuttauksen, mutta ensi sijaisesti koin sen kuinka nopeasti kaikki on pyyhkäisty pois. Kuinka nopeasti kaikki merkityksellisyys voi kadota... ja lopulta katoaakin. Eikä mitään ole tehtävissä paitsi hyväksyä tämä.

Voisi sanoa, että tämä on vapaapudotusta, mutta pointti ei ole siinä, että yrittää tähytä mihin kohtaan tulee lopulta osumaan... koska semmoista kohtaa ei ikinä tule vastaan. Ikinä.

6 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

On muuten kokemus johon sitä kokemattoman on turha sanoa yhtään mitään. Uskoisin sen olevan sen verran radikaali että sen syvällisempään tajuamiseen menee tosiaan aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan yhtä paljon pointtia kuin tähytä taaksepäin ja yrittää muistaa aikaa ennen syntymäänsä eli pudotuksen alkukohtaa :)

Haneli

e kirjoitti...

True. Kyse on ikäänkuin oikeiden sanojen löytämisestä. Ne eivät löydy heti. Ne tulevat viiveellä.

e kirjoitti...

Kyllä. Yhtä järjetöntä.

Moonshadow kirjoitti...

Nuo tuollaiset ovat todella pysäyttäviä tilanteita!
Hieman samantapaisia koin Töölössä neurokirurgialla mutta en kuitenkaan mitään vastaavaa...tähän on vaikea sanoa mitään järkevää...muuta kuin, että hyvä, kun selvisit!
Haleja sinne ja hyviä vointeja!

e kirjoitti...

Ei mitään järkevää tuossa tilanteessa edes ole. Se on järjen tuolla puolen.

Jaksamista myös sinulle :)