keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen

Luulin/koin pitkään aivoinfarktini jälkeen, että olisin jossain määrin kokenut kuoleman, tai sen läheisyyden, tai jotain hyvin nollaavaa.

Oikea sanamuoto oli kuitenkin pitkään hakusessa. Kukaan kun ei palaa kuolemasta takaisin. Ja jos palaa hän ei koskaan kuollutkaan. Koin täydellisen nollauksen, rajan, tietämättömyyden, rebuuttauksen, mutta ensi sijaisesti koin sen kuinka nopeasti kaikki on pyyhkäisty pois. Kuinka nopeasti kaikki merkityksellisyys voi kadota... ja lopulta katoaakin. Eikä mitään ole tehtävissä paitsi hyväksyä tämä.

Voisi sanoa, että tämä on vapaapudotusta, mutta pointti ei ole siinä, että yrittää tähytä mihin kohtaan tulee lopulta osumaan... koska semmoista kohtaa ei ikinä tule vastaan. Ikinä.