tiistai 23. huhtikuuta 2013

Hiljaisuuden Yhteiskunta

Suomalaista yhteiskuntaa kritisoidaan siitä miten bussissa ollaan hiljaa ja kukaan ei istu kenenkään viereen. Mököttävä, sisäänpäin kääntynyt, epäsosiaalinen, juro jne Tätä kaikkea sitten ratkotaa viinalla jonka voimalla uskalletaan sitten lopulta hakea tanssimaan vastakkaista sukupuolta. Ja tämä kritiikki pitää paikkansa.

Jää kuitenkin huomaamatta mikä tässä hiljaisuudessa on hyväksi. Se antaa tilaa. Kukaan ei tunge liian lähelle. Ei sanoin eikä teoin.

Meillä on kaksi koiraa. Toinen on sosiaalisesti fiksu. Se lähestyy vierasta koiraa hitaasti ja ikäänkuin kysyen saanko tulla haistelemaan. Se lähettää myönteisiä signaaleja. Toinen koiramme syöksyy suoraan kohti. Pentumaisesti. Se on kyllä ystävällinen, mutta sosiaalisesti itselleen vaarallinen. Ihmisetkään eivät halua, että heitä kohti syöksytään ensi tapaamisella. Toinen koira antaa tilaa, toinen tulee iholle.

Suomalaisen kultuurin ytimessä on tämä tilan antaminen. Sitä on opittava arvostamaan. Vapaus sen suhteen ei ole siinä, että on puhuttava sosiaalisesta pakosta kun nyt on sanottava jotain tai siitä, että on oltava hiljaa. Vapaus on sitä, että voi puhua ja voi olla hiljaa.

Eikä kyse ole tietenkään siitä että tilaa annetaan kituvalle ja kärsivälle. Ei. Jotta oppii olemaan hiljaa on opittava puhumaan, jotta oppii antamaan tilaa on opittava puuttumaan.

Nyt hiljaa hetki.

1 kommentti:

Peppone kirjoitti...

Totta, hiljaisuus antaa tilaa ja se on asia jota toisinaan arvostan hyvinkin korkealle. (vrt. myyjät jotka juoksevat iholle ja tunkevat suuhun - ei hyvä juttu)