maanantai 18. maaliskuuta 2013

Epävarmuuden varaan on turha rakentaa

Ensiksi elämän epävarmuutta saatetaan paeta huvipuistomaisuuteen ja yritetään unohtaa se ettei jää kanna. Se natisee. Sitten epävarmuus huomataan ja tunnistetaan. Aletaan hokemaan miten epävarmaa kaikki on, miten minkään varaan ei voi rakentaa. Tässä ei kuitenkaan huomata että koko maailmankuva yritetään sysätä sen "varmuuden" varaan, ettei mikään ole varmaa. Yritetään epätoivoisesti hakea varmuutta natisevasta jäästä. Se sentään myöntää elämän arvaamattomuuden, mutta se yrittää edelleen hakea sitä kiintopistettä, jolla seistä.

Ja se kiintopiste on olemassa, mutta yksilö lähtee vain merta edemmäs kalaan. Se kiintopiste on tässä, ja vain tässä. Heti kun hän lähtee tästä käsinkosketeltavasta mielikuvituksensa voimin yhtään pidemmälle, hän ajautuu hyvin heikoille jäille. Epävarmuus asustaa kaikessa voimassaan niillä mielen karikoilla, jotka upottavat vahvimmankin laivan. Epävarmuuden varaan rakentaminen olisi kuin laivan ankkuroiminen [tämän] karikon keskelle hirvittävässä myrskytuulessa.

Sinulla on varmuus jo. Älä hukkaa sitä, hakemalla sitä mistään muualta.

5 kommenttia:

Peppone kirjoitti...

Viimeinen rivi kiteytti kaiken. Se on totuus.

Tita kirjoitti...

Hmmm... mitä vikaa on epävarmuudessa? Eikö se juuri tuo mukavan sykkeen elämään - koskaan ei voi tietää mitä seuraavaksi... mitä tapahtuu, kenet tapaat, mitä seuraa.

Varmuus on lähes synonyymi tylsyydelle. Ajateleppa itte: varmuusväline... :)

Jumalainen epävarmuus saa veren virtaamaan, sykkeen sykkimään, silmät loistamaan ja hengityksen kulkemaan.

Tietty perusvarmuus täytyy olla turvattu, mutta jos kaikki on varmaa ja selvää, niin se on kyllä minulle aivan liian tylsää. Silloin minä lähden ritisevälle jäälle ihan vapaaehtoisesti.

Sudenjälki kirjoitti...

Kyvyttömyys sietää epävarmuutta johtaa helposti aika pahaan kontrollifriikkiyteen... kallistun Titan näkökulman suuntaan. Että purjehtiako satamaan vai satamasta avomerelle, to be or not to be - meitä ihmisiä taitaa olla tuon valinnan edessä tasan kahdenlaisia. Ja kummassa vaihtoehdossa on itselle kyse varmuudesta ja kummassa epävarmuudesta, se pitääkin sitten päättää ihan itse. Absoluuttisia totuuksia ei ole.

e kirjoitti...

Peppone: Yeah.

Tita&Sudenjälki: En ole mitenkään epävarmuutta vastaan. On väärinkäsitys kuvitella moista. Epävarmuus on kuin pihan koivu tai taivaan pilvi. Ei niillekään tarvitse tehdä mitään.

Pointti on se ettei epävarmuutta edes ole olemassa. Se on satua. Se syntyy sillä hetkellä kun lähtee varmuutta metsästämään. Elämä on aivan tarpeeksi eläväistä ilman varmuuksia/epävarmuuksia tai niiden välistä tanssia.

Anonyymi kirjoitti...

e,

satuin vahingossa tänne.

epävarmuuden sietokykyä ei ole vielä lapsilla eikä vielä kauheasti nuorilla ihmisillä. se liittyy aikuisuuteen. lapset tarvitsevat selkeän ja varman sekä luotettavan kasvuympäristön.

minusta ei voi sanoa ettei niitä ole olemassakaan: varmuutta ja epävarmuutta. ne ovat rinnakkain, sekä-että.

kuta vakaampi ja aikuisempi on ja kuta enemmän omaa sisäistä turvallisuudentunnetta, sitä enemmän sietää epävarmuutta, elämän arvaamattomuutta. sietää itsessään ja toisissa sitä ettei voi millään hallita ja kontrolloida kaikkea mitä elämä tuo tullessaan ja vie mennessään.

elämään kuuluu kaikki sen puolet, samanaikaisesti, mutta meidän on toisinaan vaikea havaita niiden rinnakkaisuutta.

dualismi ei vie kuin kaksijakoisuuteen, siihen keinulautailuun. kolikollakin on aina samanaikaisesti kaksi puolta, vaikkemme näe niitä samanaikaisesti.