keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Zen ja pysähtymisen taito

Mökkiläinen saattaa touhuta koko päivän, hakata halkoja, kaataa puita jne. Illalla hän sitten käy saunassa. Istahtaa terassille nauttien yhtä olutta samalla pääskyjen lentoa katsoen. Hän toteaa: "Onpas mahtavaa olla mökillä!" Hän on touhunnut koko päivän ja tämä on ensimmäinen kerta kun hän Pysähtyy. Hän ei huomaa tätä vaan päättää tulla jatkossakin mökille touhuamaan.

Työmies tekee töitään. Yrityksistä huolimatta työ ei onnistu. Hän tappelee aikansa, hikoilee, lyö hanskat tiskiin ja toteaa pitävänsä tupakkatauon. Hän istuu paikalleen. Polttaa savukkeen ja rauhoittuu. Tämän jälkeen työ sujuu kuin leikki. Hän istuu hetkeksi paikalleen.

Paljolla työllä ja yrittämisellä on arvonsa, mutta suunnaton arvo on kyvyllä olla tekemättä mitään. Täysin tarkoituksettomalla olemisella. Kaikki luova ja uusi asuu siinä pisteessä, jossa uskaltaa pysähtyä.

Jos henkisestä tiestä on jotain hyötyä se saa kulkijansa lopulta pysähtymään. Kulkija sinällään ei voi pysäyttää kulkuaan sillä kulkija = liikkuva prosessi. Liike vain jonain hetkenä lakkaa eikä erillistä kulkijaa enää ole.

Vauhdin pysähtyminen tarkoittaa sitä että huomaa olevansa siinä missä on.

torstai 21. helmikuuta 2013

Meditaatio - hyvin lyhyesti

En harrasta mitään muodollista meditaatiota. Siinä ei ole mielestäni mitään väärää tai oikeaa. Itselle aiemmin tärkeää oli semmoinen itsehavainnointi joka kasvavassa määrin oli aluksi pientä, mutta vei yhä enenmmän aikaa ja lopulta se oli jatkuvaa 24/7. Aluksi se oli kovin puuttuvaa ja omia tuntemuksia käsittelevää, mutta yhä enemmän se oli vain havainnointia. Analogia olisi se että aluksi se oli kuuntelemista ja puhumista sittemmin pelkkää kuuntelemista.

Epäilen et kuolemani hetkellä tuskin haikailen menetettyjen meditaatiohetkien perään... ja oikeastaan voisin sanoa, että ei ole minää joka meditoi, ja kun sitä ei ole, on vain meditaatio.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kysymys Olennaisesta

Pieni kysymys...

Kumpi on olennaisempaa: Se koliseva ovi jonka kuulet nyt, se tasainen läppärin hurina, joka täyttää ilman, se paine jalanpohjissa keittiöjakkaraa vasten ja vauvan murina VAI "suunnitelmani täksi illaksi, suunnitelmani seuraavaksi hetkeksi, seuraava ostoslista, kuvitelma lottovoitosta, viikonloppu, eläke jne" 

Huomasit jo varmaan eron ja vastaus on tietenkin, että molemmilla on paikkansa, mutta kaikella sillä tulevalla, ei-vielä-näkyvällä on kohtuuttoman iso osa (ja merkitys) verrattuna siihen todelliseen, haistuvaan, maistuvaan, tässäolevaan, joka oikeasti on jo tässä.

Wake up.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Pysähtymisestä ja Hetkistä Nauttimisen Taito

- Poikani kautta olen oppinut ymmärtämään, mistä onni tulee. Ne ovat pieniä asioita. Toisen huomioon ottamista, ihmisten kanssa olemista, kaunis sana silloin tällöin. Asioita, jotka tuppaavat unohtumaan kiireessä. -Anne Brunila IS

Linkitin tämän uutisen Facebookiin. Kommenteissa sanottiin mm. Ihmisillä on ihan liian kiire koko ajan :( Ihmisille pitäis opettaa pysähtymisen ja hetkistä nauttimisen taito :(
-Kyllä elämä opettaa.
- Mutta ei kaikelle :(
- Tiedän mitä tarkoitat, mutta elämä opettaa kaikille pysähtymisen ja hetkestä nauttimisen taidon tappamalla
 jonkun rakkaan läheisen tai antamalla tälle kuolettavan taudin. Jolloin se kysyy: Vieläkö on kiire? Mikä  on 
tärkeää? Onko tässä jotain epäselvää? Ja tässä ei ole mitään reilua. Ei mitään. Eikä tämä ole julmaa vaan tätä se Elämä on. Me kaikki kuolemme lopulta. Opimme arvostamaan tätä tai ei.

Eikä kyseessä ole mikään kielteinen sanoma. Ei. Kyse on itseasiassa myönteisestä sanomasta kun nämä seikat myöntää itselleen. Ei nimittäin haittaa että pitää siitä mitä on :) ja nauttii elämästään, eikä jatkuvasti yritä juosta sitä karkuun.



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Iankaikkinen

Jos oletat minun olevan jotain mieltä, olet ymmärtänyt minut väärin. Jos ymmärrät minun osoittavan johonkin suuntaan johon olisi kuljettava, olet ymmärtänyt minut väärin. Jos olet olettanut minun haluavan sinun olevan juuri jotain/jollain lailla, olet ymmärtänyt minut väärin.

Olen samaa mieltä kuin hetkittäinen tuulahdus tai leikkisä puro.
Osoitan samaan suuntaan kuin auringon lämmittämä hiekka.
Haluan sinun olevan jotain muuta yhtä paljon kuin pihan katkennut tammi haluaa sinulta jotain.

Sinä riität semmoisena kuin olet.
Nyt aina ja iankaikkisesti.

torstai 14. helmikuuta 2013

Hiljainen tienoo

Ei meidän tarvitse olla hiljaa ollaksemme se hiljaisuus joka olemme. Yrityksemme olla hiljaa rikkoo sen hiljaisuiden, jota olemme.

maanantai 11. helmikuuta 2013

En usko Rakkauteen

Ja ennen kuin minut on raahattu nihilistien, pessimistien yms. leiriin minun on sanottava etten usko rakkauteen, koska vain Se on todellista. Uskoa johonkin on mielestäni ikäänkuin toissijaista tietoa.

Ei minulla ole mitään tarvetta todistaa oikeaksi sitä minkä näen todelliseksi. Toisin olisi jos Rakkauteen vain uskoisin.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lempeä Armo

Itsensä muuttaminen on sitä, 
että oppii olemaan lempeän armollinen itseään kohtaa, 
eikä koskaan ei ole liian myöhäistä olla 
lempeän armollinen itselleen.

Anna armon käydä siinä oikeudessa, jossa olet haastanut itsesi.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Pari sanaa onnesta

Se Onni mistä puhun tai kirjoitan ei olennaiselta osin ole kiinni syystä tai seurauksesta. Se ei seuraa jostain tehdystä tai tejkemättömästä. Sitä ei voi mitenkään saada aikaa. Sitä ei voi saavuttaa. Löytää. Sitä kohti ei voi kulkea. Se ei ole valona tien päässä. Vähän kuin kala etsisi vettä jossa ui tai yrittäisi kaikin voimin avata  porrtia joka on auki.

Etsittävää Onnea toki on. Tämän onnen voi löytää. Sitä voi etsiä ja sen voi kovalla työllä saavuttaa... Mutta tämä onni on kuin vuoristoradan huippukohta. Se tulee ja menee. Se eteen voi nähdä kovasti töitä ja sen voi ehkä saavuttaa. Tämä onni on ehkä saavutettavissa.

Onnea et tarvitse saavuttaa.
Onnea ei tarvitse ylläpitää.
Onnea ei tarvitse ymmärtää.

Kaiken se kestää.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Kuoleman odottaminen on pelottavampaa kuin itse kuolema

Edellisen postauksen jälkeen sain pari asianmukaista palautetta siitä miten sitä kuitenkin elämä jatkuu geeneissä lasten kautta, opetuksissa jne. Tätä ei käy kieltäminen.

Ero on kuitenkin siinä mitä tarkoitan objektiivisella- ja subjektiivisella kuolemalla.

Ensimmäisessä tapauksessa katoan maailmasta jättäen jälkeni maailmaan. Jälkeni kulkevat hautamonttuuni, mutta matkalla sinne saatan jättää jälkeni lapsiini, ystävien/tuttavien muistoihin jne. Minä katoan maailmasta.

Toisessa tapauksessa (subjektiivinen) maailma katoaa minulta. Arkun kansi menee kiinni kesken lauseeni. Kaikki tekemäni muuttuu täysin merkityksettömäksi, kaikki katoaa silmistäni. Enkä todellakaan tarkoita minkäänlaista nihilismiä. En vain varsinaisesti voi suoraan sanoa mitä tarkoitan. Sanoja ei vain ole.

Ja mitä onkaan kuoleman odottaminen. Mitä on tämän subjektiivisen kuoleman odottaminen tai siihen valmistautuminen? Se on vähän sama kuin valmistautuisi aamulla illalla tapahtuvaan nukahtamiseen. Koko päivän sitä voi juosta karkuun mutta se on kuitenkin väistämätöntä. Haluttomuus kuolla selviää kysymyksestä: Jos nukahtaisin, enkä enää ikinä koskaan heräisi, mistä haluaisin pitää kiinni?

Joku kuukausi takaperin töissä minua alkoi pyörryttämään. Ei pahasti mutta tunsin kuitenkin pientä huojuntaa. Epäilin jotain aivoperäistä. Työpäivä päättyi ja menin suihkuun. Kun satuin jäämään suihkuhuoneeseen yksin tajusin että jos nyt menettäisin puhekykyni -> halvaantuisin -> kuolisin, tämä olisi tässä. Kaikki vaan loppuisi. Selitystä ei annettaisi.

PS. Myöhemmin tajusin olleeni suljetussa tilassa vahvojen kemikaalihöyryjen kanssa. Huimaaminen johtui tod.näköisesti siitä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Se mitä jäljelle jää

Yksi tuttu kuoli viime vuonna.

Hän ei ollut tunnettu ihminen. Hänen tuttavapiirinsä oli hyvin suppea. Pienimuotoiset hautajaiset. Vaimon hyvä puhe. Nuorimman poikani pieru kesken puheen :) Kirkko oli noin 20 metrin päässä hänen taakse jääneestä kodistaan. Hänen pieni jäämistönsä jaettiin. Joitain lautasia, tuuletin, munakello, näkkileipää jne.

Viedessäni tuuletinta kellariin iski tajuntaan ettei ihmisestä muuta jälkeä jää. Vähän tavaraa jää se on siinä. Enkä tietenkään halua vähätellä surevien tuskaa, mutta sen jälkeen kaikki mitä jää on jotain tavaroita. Stuff. Se ihminen on poissa. Selitystä ei anneta.

Hieman mieletöntä, mutta huomaa, että hyvällä tavalla. Elämä on mieletöntä. Se ei mahdu järjen ahtaisiin raameihin. Kuoleman edessä järki on aseeton. Selittely ei auta. Hyvyys on juuri siinä että Rakkaus on mielettömyyden puolella. Elämä on yhtä tavoittamaton ja laaja kuin horisontti.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Hyväksyntä

Kelpaat semmoisena kuin olet. Sinun ei tarvitse muuttaa mitään. Neuroosisi ovat ihan OK. Sinun ei tarvitse muuttaa yhtään mitään.

Ovi on auki. Pysy sisällä tai tule ulos. Ihan sama. Ovi on karmeineen äärettömän salin keskellä ja tuo ääretön sali on Rakkaus.

Ole sitten vaikka kuinka kaunainen, vihainen, masentunut, tylsistynyt, tympiintynyt tai millään tavalla kielteinen niin se on ihan OK.

Kaikki on ihan OK.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Uskontotunti ei kestä tuntia

Tuli mieleen, että Se mistä puhun... Kyse jossain määrin uskonnosta. Ja oikeastaan ei ole. Kaikki uskonnot yrittävät vain viitata suuntaan johon minun mielestä ei voi edes viitata. Mitään suuntaa ei ole.

Kirpputorivertausta käyttäen: Kyse on uskonnosta, mutta minun pöydälläni ei ole mitään. Toisilla pöydillä on krusfikseja, ikoneita, Raamattuja, Koraaneja, rukousmattoja, Buddhapatsaita ja suitsukkeita. Minun pöytäni on tyhjä. Myytävää ei ole. Voit auliisti kävellä ohi. Voit puhua kanssani jos haluat, mutta mitään tarjottavaa minulla ei ole.

Ja se mikä tässä oikeastaan uskontoa on, on se, että pöytäni sijaitsee samassa salissa kuin eri uskonnot ja filosofiat.