sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Iloinen vitutus osa 2

Satoi vettä kun torstaina palasin töistä. Raahasin kolmea ostoskassia bussista. Loskaa, liukasta, synkkää. Vitutti. Ihan vain tuo. Mutta parasta. Ei ollut mitään halua tuosta tympimyksestä pois. Se oli vain silleen. Mitään tarvetta saada mitään pois ei ollut.

Kaikella on aikansa... ja se aika on Nyt.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heh, tunnistan tunteen :)
On se vaan jotakin kummaa, kun vituttaa ankarasti ja samalla melkein jo naurattaa :)

e kirjoitti...

:)

Kuunkuiske kirjoitti...

Loska, liukkaus ja synkkyys vituttavat kai siksi, kun ei hyväksy vallitsevia olosuhteita.

Turha harmistua sellaisesta mihin ei voi vaikuttaa!

Turha harmistua sellaisestakaan mihin voi vaikuttaa - sen kun käärii hihat! ;)

Päkä kirjoitti...

Mielipide. Mieli pitämässä kiinni ajatuksesta / tarinasta vallitsevassa hetkessä ja niissä olosuhteissa mitkä on. Hyväksymässä ja hylkäämässä.

Päkä kirjoitti...

Entäpä jos ei osaakkaan enää muuta, jos negatiivisuudesta on tullut tapa. On joskus lapsena "leikkinyt" negatiivista ja saanut sillä huomiota tai saanut sen mitä on halunnut. Koska muutkin ovat tehneet niin. Sitten naamio esim. negatiivisuus (voi olla ihan mitä muuta tahansa) on jäänyt päälle. Eikä lähde enää pois.

Vaikka haluais ei enää osaa olla viaton, rakastava, ystävällinen, tyytyväinen... Mieli on ottanut isännän paikan ja sanelee minänä, miltä mikäkin tuntuu, mikä on hyvää mikä pahaa, mikä on kivaa ja mikä ei. Se julistaa suureen ääneen
mitä mieltä minä olen. Mistä minä pidän ja mistä en. Se tietää, dominoi, kiukuttelee, pelkää, ei luota, kantaa kaunaa, ennakoi, haluaa, ei halua, on tyytymätön jos ei saa haluamaansa jne.

e kirjoitti...

Kuunkuiske: Mutta vitutus on osa loskaisuutta, pimeää, märkää ja tuskua eikä siitä ote mitään tarvetta "päästä pois". Se vain on :)

Päkä: Kyse ei ole ollenkaan siitä tunteille jättäytymisestä, masennuksen vankina olemiselle vaan sille että voi vapaasti olla masentunut :)