tiistai 20. joulukuuta 2011

Villakoiran ydin

...lähti purkautumaan jossain määrin tänä aamuna. Lähdin töihin pitkästä aikaa autolla kun emännällä alkoi joululoma. Olin ajamassa pihaata pois kun päässäni pyöri se miten 'minun tehtävä' johon nousikin nopeasti kysymys: "Onko todella?" Hymy. Onko minun tehtävä, minun saatava aikaan, onko juuri minun? Toinen hymy.

Asia on vaivannut minua vuosia ja kuin jostain narunpäästä olisi saanut nyt lopulta kiinni. On nimittäin tuntunut että tämä on kasvanut niin isoksi ettei sitä voi enää saada pois. Ihan kuin se olisi ollut 'minun' tehtäväni :) "Minä olen sen luonut ja minun pitää se korjatakin." Just. Tietysti voin kysyä itseltäni: Olenko sen luonut? Ja jos en ole sitä luonutkaan, minun ei tietenkään tarvitse sitä myöskään korjata. Ongelma tietenkin on vielä, mutta voin kysyä, että onko sitä... Aikuisten oikeesti.

Ps. Kiitos Päkä

4 kommenttia:

Päkä kirjoitti...

Iso hymy:)

e kirjoitti...

On täs tunnin pari pyörinyt ajatus että uskallanko laskea tästä irti. Koska eikö se menetä kaiken voimansa kun lakkaan sitä kannattelemasta. Enhän voi kaataa sivuun ja täysin unohtaa yli 10 vuoden ongelmallisuutta ja draamaa. Enhän, enhän. Uskallatko päästää irti siitä mitä yli kaiken pelkäät? Uskallatko päästää pelostasi irti?

Merja Auer kirjoitti...

Kokeile millaista on kasvaa puuksi:

Mennään kyykkyyn ja suppuun. Laitetaan silmät kiinni. Ollaan hetki siemeniä mullan alla odottamassa oikeaa hetkeä.

Kun lämpöä ja valoa ja kostetutta tulee riittävästi, lähdetään pikkuhiljaa kasvamaan. Jos siltä tuntuu, voi liikuttaa ensin yhtä sormea ja ojentaa sitten kaikki sormet. Kädet voi työntää sirkkalehtinä ylös mullasta.

Noustaan hitaasti seisomaan. Jokainen voi kasvaa sen kokoiseksi puuksi kuin haluaa, ojentaa kädet ja sormet niin kauas kuin tuntuu hyvältä.

Ollaan siinä hetki. Kuulostellaan tuulen huminaa, lintujen lentoa ja puuna oloa.

Laitetaan toinen käsi nyrkkiin hedelmäksi. Kerätään siihen hyvää oloa. Ojennetaan oma hedelmä lähimmälle kaverille, joka ottaa sen kämmenelleen. Otetaan toisella kädellä vastaan kaverin ojentama hedelmä. Kiitetään.

Rentoudutaan. Ravistellaan puuna olo pois jäsenistä.

Päkä kirjoitti...

Mitä menetettävää? Kärsimys,ongelmat mihin niitä tarvitaan. Vain pelko kuolee. Sekin oli vain mielen luoma kuvitelma jota ei ollutkaan.