sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tiedän mitä tapahtuu kun kuolee

Aivan ansaitsemattomasti ole saanut tunnustuksen Angelilta Vapauden Tie blogissa. Kiitos tästä ja kiitos hänelle :)

Olen siis käynyt tämän kuun alun läpi tuntemuksiani ja fiiliksiäni viimevuotisesta sairastumisesta. Alku oli dramaattisin ja olin siis sairaalassa yhteensä kolme viikkoa. Kun pääsin kotiin koira oli kasvanut, käytin aluksi nastoja kengissä jotten liukastuisi ja lappua silmällä kaksoiskuvien takia. Olin kovin ihmeissäni siitä huomiosta jonka osakseni sain. Naiset eivät ole koskaan halanneet minua niin paljon kuin silloin :D Silmälappu sai ainakin huomion puoleen. Lapset pitivät piraattina... ja nuoret teinitytöt :)

Kaikki huomio tuntui jotenkin, että ei tää nyt ihmeellinen juttu ollu ja toiset olivat aika lailla toista mieltä. Ja toisaalta tuntui aivan käsittämättömältä että olin saanut täyden varmuuden kuolemasta, mutta se ei tuntunut realisoituvan mitenkään ympäristössä. Ajattelin kovasti että juuri tästä oltaisiin kiinnostuneita IRL ja täällä, mutta ei. Not really. Kuoleman saa pitää omana tietonaan :) Ja toisaalta mitään kerrottavaa ei olisi ollutkaan.

3 kommenttia:

Kuunkuiske kirjoitti...

Katsoin Yle Areenalta Mielen salattu voima -dokkarin kolmannen osan. (Se on nähtävillä vielä 7 päivää.)

Oli oikeastaan liikuttavaa miten jotkut tiedemiehet pyrkivät väenvänkään kieltämään sen, että tietoisuus ei ole kiinni aivojen toiminnasta, vaikka jokainen myönsi, että aivojen oltua 15 sekkaa hapettomassa tilassa mitään aivotoimintaa ei voi olla. (Dokkarissa mainitut kuolemanrajakokemukset kestivät usemman minuutin.)

Koskettava oli sekin tarina, jossa 17-vuotias tyttö oli ollut monta minuuttia kliinisesti kuollut auto-onnettomuuden seurauksena.

Vuosikymmenten jälkeen hänelle oli edelleen sen kokemuksen kautta kristallinkirkasta, että millään aineellisella ei ole mitään väliä - vain rakkaus merkitsee.

Ihmekös se, että ihmisten on usein vaikea saada kunnolla kiinni meditaatiosta, koska kokemukset eivät yleensä ole ollenkaan niin konkreettisia kuin kuolemanrajakokemuksessa!

Kuunkuiske kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
e kirjoitti...

Jokaiselle tiedemiehelle voi sanoa että katsotaan sitten kun kuollaan :)

Pointtihan on se etten tiedä yhtään enempää kuin kukaan muukaan mutta tiedän missä raja kulkee :)