keskiviikko 26. lokakuuta 2011

rajaton

Rajan takaista ei ole,
koska mitään rajaa ei ole.
Tämä on rajatonta.

5 kommenttia:

supermummo kirjoitti...

Oon näitä sun juttuja lueskellut ja tähän rajat on / rajaton -juttuun halusin myös vastata.

Sinä uskot, ettei rajoja ole. Minä uskon, että on. On olemassa fyysisen minän rajat, mutta myös sillä näkymättömällä osalla meistä (psyyke, henki) on jonkinlaiset rajat.

Otetaan esimerkiksi tuo psyyke, jota ei voi nähdä, mutta jonka olemassaoloa harva kuitenkaan kieltää: jos mitään rajaa "terveen" ja "sairaan" psyyken välillä ei olisi, ei meillä olisi diagnosoituna mieleltään sairaita ihmisiä. Psykoosit ja rajatilahäiriöt olisivat vaan yksi "normaali" psyykkinen ilmentymä. Silti ne luokitellaan nykypäivänä sairauksiksi. Ne aiheuttavat ihmiselle suunnatonta kärsimystä mutta niitä voidaan hoitaa. Missä menee raja sairaan ja terveen psyyken välillä? Sitä ei voida selkeästi osoittaa. Silti se ON olemassa. Ehkä liukuvana, mutta kuitenkin.

Lopulta kaikki, mitä ymmärrän, tiedän ja uskon on vain oman rajallisen (:)) käsityskykyni muovaama kuva siitä todellisuudesta, joka meitä ympäröi. Se ei koskaan voi olla objektiivinen ja näin ollen totuudenmukainen kuva asioista, koska näkijänä on rajallinen - fyysinen minä kaikkine niine omituisuuksineni, joita elämä on reppuuni matkan varrella pakannut.

e kirjoitti...

Voin allekirjoittaa kaiken mitä kirjoitit.

En kuitenkaan kirjoita rajoista tuolla tasolla vaan sillä mikä on tässä. Kun haluan nyt tavoittaa tuonpuoleisen, haron tyhjää, sillä tämänpuoleinen on tuonpuoleista. Kun haron tuonpuoleista nyt, minulla on käsitys siitä mikä on tuonpuoleista ja ennenkaikkea minulla on käsitys siitä ettei se ole tässä, ja jos haron, haron tuota omaa kuvaani tuonpuoleisesta.

Kuvitellaan että Luoja on laittanut tämän kaiken tähän niin kuin se tässä on ja Hän katsoo vierestä kun huidomme ilmaa ja yritämme tavoittaa tuonpuoleisen selityksen jne sen sijaan että tyytyisimme siihen mitä Hän on jo laittanut.

Anonyymi kirjoitti...

Voi ei.. Kirjoitin pitkän viestin ja puhelin hävitti sen!!

Palaan asiaan joskus koneelta :) Kiitos tähän astisesta keskustelusta, aihe on kiinnostava :)

t.supemummo

Anonyymi kirjoitti...

Yritetäänpä uudelleen.

Eli olin sanomassa jotain sellaista, että eihän se, ettemme näe "tuonpuoleiseen", osoita täysin vedenpitävästi sitä, etteikö siellä jotain olisi? Ei sillä, ettäkö sinne tarvitsisi kiirehtiä juuri tästä hetkestä, mutta esimerkiksi oma uskoni nojaa juuri siihen ajatukseen, että Jotain on senkin jälkeen, kun tämä nyt olemassaoleva minän kuva häviää :)

Uskon myös, että kykenen tavoittamaan "rajan takaisen" tai tuonpuoleisen (minä sanon palan Taivasta), kun koen ylimaallista iloa, rakkautta, rauhaa ja riemua - kun koen, että minua kannatellaan juuri siinä hetkessä, missä olen. Kaikki se hyvä ikään kuin kaadetaan minuun jostain itseni ulkopuolelta ja tulee suuri tarve jakaa siitä hyvästä kaikille ympärilläni. Joskus se tunne tulee jonkun tietyn ihmisen kohdalla, enkä voi muuta kuin antaa sen tulla ulos.

Tiedän (ja uskon!), ettei se ole lähtöisin minusta. En koe, että todellakaan olisin jotenkin hyvä tai pyhä itsessäni, vaan se annetaan minulle ylhäältä käsin tai "rajan takaa". Minä uskon, että se tulee Isältä, tämän kaiken Luojalta, joka on itse Rakkaus.

Mutta nyt taisin eksyä jo sivupolulle :)

t.supermummo

e kirjoitti...

Itse olen "taustaltani" kristillinen ja meinasin lukea itseni papiksi ja näin pitkään että tuonpuoleinen on minulta ikuisesti saavuttamatta, mutta saavuttamattomaksi sen tekee juuri "halu se saavuttaa." Mutta jos jätän sen rauhaan se ikäänkuin sulaa osaksi tätä hetkeä ja Tämä Hetki on Ikuinen. Oliks tarpeeks omituisesti sanottu :)