lauantai 22. lokakuuta 2011

Oma sydän on hyvin läheinen

Se miten paljon ns. muut hallitsevat omaa elämää riippuu aika paljon siitä kuinka paljolti heidäät päästää sisään omaan sydämeen. Oman sydämmensä on sisustanut mieleisekseen ja laitttanut sitte värejä, sävyjä ja sisustuksia, joita itse arvostaa ja, joita itse pitää tärkeinä. Päästäessään sisään muita tekee sen virheen että olettaa että myös muut arvostavat samoja asioita. Voi olla, mutta se on ensisijassa oma sydän ja muut eivät voi koskaan arvostaa sitä kuten itse tekee. Toiset voivat tuhota ja rikkoa kaiken mitä itse pitää arvossa ja sitten ihmettelee että kuinka he siihen pystyivät ja huomaamatta jää, että itse on ollut portsari ovella kun on päästänyt toiset sisään.

Siitä ovesta ei kukaan kulje jos en päästä häntä sisään.

6 kommenttia:

A-L kirjoitti...

Juuri noin.
Amen, siihen ei ole lisättävää.
Ainakaan nyt.

Anonyymi kirjoitti...

Olen eniten saanut ihmisiltä
joille olen avautunut
näyttänyt jotain
jonka voi haavoittaa
antanut epäitsekkäästi
itsekkäitä kauniita sanoja.
-SerpentiinaS-

Villiina kirjoitti...

Pitäisi voida päästää, minusta se on ihmisyyden parhautta. Silti aina riski että tulee haavoja.

e kirjoitti...

A-L :)

SerpentiinaS & Villiina: Oh. Tietenkin asia ovat erikseen ne tahot joille avaa itsensä, oman sydämen ja he kunnioittavat sitä ja antavat kaiken olla.

Sydän tulisikin olla auki kaiken edessä, mutta on aivan turha kuvitella että kukaan muu kunnioittaisi sitä minkä sydämeensä on laittanut.

Ja juuressa on se että juuri tänne avaan itseäni ja pyydän astumaan sydämmeeni juuri sinut. Juuri siksi tämä hyvinä hetkinä puhuttelee, koska kirjoitan sydämelläni ja kaikilla on se sama sydän. Pyydän astumaan huoneeseen jonka nimeän sydämmekseni, mutta lopulta se on se sama huone joka jokaisella on. On vain yksi sydän, on vain yksi huone. Se on meillä kaikilla. On vain monta ovea yhteen huoneeseen. Kaikki tiet vievät omaan sydämeen.

Nan kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, osuvaa. Kipeääkin näin omalla kohdallani. Olin aikanaan niin naiivi, että minulla oli koko ajan avoimien ovien päivät. Sisään ja ulos mentiin ryminällä, paikat laitettiin remonttiin. Elämä siis opetti ja nyt ovellani seisoo tuimailmeinen portsari. Vahinkojen korjaus on vielä kesken ja todennäköisesti kestää vielä tosi pitkään. Jos nyt koskaan toivun täysin.

Lapsille olisi hyvä opettaa, että kaikki ihmiset eivät todellakaan ole hyviä, toisia ihmisiä arvostavia ja kunnioittavia.

e kirjoitti...

Nan :) Jokainen lapsi on luonnostaan naiivi, hyväntahtoinen ja päästää kaiken sisään. Vanhuus on sen oppimista että ei tarvitse kaikille koputtelijoille avata. Viisaus on sitä että voi olla auki ja voi laittaa lapun luukulle kun itsestä tuntuu siltä. Eikä ole velvollinen kenellekään muulle kuin itselleen. Lopulta kunnioitus alkaa siitä että itse kunnioittaa itseään.