keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Siitä ei oikeastaan voi sanoa mitään

Hyvän päämäärän tavoittelu siirtää päämäärän jonnekin muualle kuin tähän hetkeen. Tämä hetki on päämäärä jota ei tarvitse tavoitella kuitenkaan mitenkään. Henkinen tie on tämän oivaltamista ja näin sanomalla voi luulla että oivallus on niinkuin jonkin tien päässä, mutta oivallus ei odota jossain vaan se on tässä. Aina. Mitään ei tarvitse oivaltaa. Perille ei tarvitse päästä. Maalia ei ole. Voit pysähtä jo oravaiseni.

Työlläni on yhtä vähän tarkoitusta kuin elämällä, eikä kysymyksessä ole tietenkään mikään kielteisyys vaan, siitä että tarkoitus on aina jonkin janan päässä jokin juttu, mutta tarkoitus on juuri tässä muuttuvana/selittämättömänä. Siitä ei oikeastaan voi sanoa mitään.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Se mikä täytyy tehdä tulee tehdyksi automaattisesti ja rakkaudella, kun emme ole esteenä. Ja se tapahtuu aina tässä ja NYT. En voi toteuttaa elämäntehtävää huomenna, koska se on pelkkä ajatus. Ajatus joka kokemukseni mukaan kumpuaa riittämättömyydestä. Sekä egon halusta tehdä jotain muuta ja olla jotain muuta mitä on. Halusta olla jotain erityistä -> samalla erillistä. Eikä tämä tarkoita etteikö voisi toimia.

Päkä kirjoitti...

Edellinen lähti vahingossa anonyyninä. Tuskin mehiläinen miettii keväällä, nyt alan toteuttamaan elämäntehtävääni. Se toimii, kun on toiminnan aika. Kuolee kun on kuoleman aika.

Tiuku kirjoitti...

Tarkoituksen palauttaminen tähän hetkeen voi "auttaa", mutta mikä tarkoitus tässä hetkessä on, sen enempää kuin kuvitellussa tulevaisuudessakaan?
Ei mitään.

e kirjoitti...

Päkä: Elämäntehtävää ei ole olemassakaan. On vain elämä nyt ja siinä on tehtävää tarpeekseen.

Tiuku: Niin juuri :) Mitään tehtävää ei ole, mitään tarkoitusta ei ole... Nihilismi on oikeastaan psykologisesti sitä että tarkoitusta ei ole, mutta se ei ole kyllä reilua ja tarkoituksettomuus on mälsää ja johtaa lähinnä hirteen.