tiistai 20. syyskuuta 2011

Kurjuus johtuu siitä minkä itselleen tekemällä tekee

Päkä kyseli Taistelusta itseä vastaan kommenteissa kertomaan lisää tai sanomaan jonkin käytännön esimerkin. Näin sitten kirjoitin:


Omaan "pahaan juttuun" on jokin, vaikkakin niin kieroutunut, oma henk.koht intressi.

Siitä minkä kiroaa itsessään on jokin palkitseva ominaisuus. Esim. Välttääkseen vastuun antaa toisten aina päättää omasta puolesta, näin "välttyy" aina vastuulta, mutta toisaalta välttyy myös kuuntelemasta sitä mitä itse haluaa mistä siis syntyy ristiriita. Toisaalta syyttää sitä minkä vangitsee oman päätökseteon, mutta samalla nauttii siitä ettei tarvitse ohjata laivaa itse. Niin kauan kuin syyttää toista siitä, että tämä ei anna päättää itse välttää oivallisesti näkemästä, että syytös kohdistuu omaan itseen ja ettei ollenkaan tarvitsisi nähdä omaa osuuttaan.

Tai...

Haluaa laihduttaa mutta sortuu aina ahmimaan. Mitä enemmän yrittää laihtua sitä enemmän sortuu ahmimiseen. Ahmiminen on rajatonta ja laihduttaminen hyvin rajoitettua. Ei halua nähdä niitä hyviä puolia joita ahmimisessa on, siis kysehän on hyvästä ruuasta jota saa siis vetää rajoituksetta.



Sitä ikäänkuin samaistuu kiistan toiseen osapuoleen, jotka molemmat ovat itsessä, ja sitten käy taistoon sitä toista osapuolta vastaa, joka myös on itse. Shhh. Toista osapuolta vastaan taistelee, ja sitä syyttää, kun on häviöllä, ja syyttää, että oma kurjuus johtuu siitä vaikka lopulta oma kurjuus johtuu vain siitä mitä itselleen jatkuvasti tekee. Ei halua nähdä ristiriitaansa omassa itsessään. Ei halua nähdä ratkaisua itsessään, koska ilman sotaa on rauha ja se on paljon hiljaisempaa kuin toimelias sotiminen.

10 kommenttia:

--- kirjoitti...

Tuli mieleen eräs tarina Mullah Nasruddinista Idries Shahin käsialalla:

Nasrudin dreamt that he had Satan's beard in his hand. Tugging the hair he cried: "The pain you feel is nothing compared to that which you inflict on the mortals you lead astray." And he gave the beard such a tug that he woke up yelling in agony. Only then did he realise that the beard he held in his hand was his own.

mm kirjoitti...

Tässä oli todella paljon totta ja mietittävää, vaikka se ei saisi johtaakaan tietenkään itsensä väheksymiseen.

Joku viisas on sanonut, että aina ei kannata valittaa niitä olosuhteita, johon on joutunut. Niihin on myös itse ollut vaikuttamassa. Se näkökulma on välillä avartanut, kun olen tuskastunut tilanteisiin.

Silti, uskon, että ihmisen on pakko oppia myös armahtamaan itseään ja sanomaa välillä että SO WHAT...

Päkä kirjoitti...

Tarkoitatko projektiota, jossa ihminen (enimmäkseen tiedostamattaan) heijastaa omia ominaisuuksiaan (yleensä vikoja) muihin ihmisiin, ja näin ollen rupeaa näkemään muissa ihmisissä niitä vikoja, joita hän kieltää itsellään olevan (tai jos ei täysin kiellä, niin yrittää puolustella niitä sillä, että muilla on samat ongelmat pahempana).

Esim. sitä arvostelee toisen vihaisuutta, koska ei ole sinut oman vihansa kanssa yms. Oma intressi tässä on oman kuoren kiillottaminen.

MM kirjoitti...

Tämä on niin totta - ikuinen paradoksi. On muuten ihan kamalan vaikea ratkaistava jos on siis masennustakin kehissä. Itsellä tuo vaihe onneksi alkaa menemään ohi, (jo kuukausia sitten) mutta se oravanpyörä jonka pysäyttämistä yrittää ja yrittää ja se vaan jatkaa pyörimistään ... se on niinkuin juoksuhiekka jossa ui kainaloita myöten. Itsellä siinä auttoi onneksi ystävät, perhe jotka mätkäisi märällä luutulla naamaan ja ojensi kättä kun meinasin hukkua.

e kirjoitti...

---: Vain oma parta on tiellä :D

mm: Se että antaa nimenomaa itselleen tilaa on isoa armahdus ja itsensä väärällä tavalla väheksyminen ei tätä tietenkään ole. Itsensä väheksyminen ei johdu siitä että tuntee itsensä hyvin vaan siitä ettei tunne itseään.

Päkä: Kyllä, mutta on vissi ero nähdä/tuntea tuo vihaisuus itsessä kuin nähdä se teoriassa itsestä.

MM: Ojassa on lopulta rämmittävä niin kauan kuin sitä riittää, mutta oja, syväkin, loppuu aikanaan. Mitään ei tarvitse lopulta ratkaista tai tehdä. Vika ei ole meissä. Vikaa ei ole.

Haneli kirjoitti...

Huomasin olevani taas samassa k*sessa. Syiden analysoinnin ja itsesyytösten sijaan kysymykseksi tuli "miten tässä k*sessa uidaan"... Mutta eipä tässä auta kuin kellua, mennä virran mukana... olla yhtä k*seni kanssa :D

Tiuku kirjoitti...

Toimeliaisuus on hyvä puolustusmekanismi.
Huoh.

e kirjoitti...

Haneli: Kusiset paikat :D

Tiuku :)

Haneli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Haneli kirjoitti...

...ja kas, alan tulla toimeen keltaisen kanssa :D

"it's not about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain"... tai englantilaisittain "if life gives you lemons, make lemonade" (seki on keltaista, joten mitä eroa? :D)