keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sade

Kun puoliso heräsi lähdin päivälenkille koirien kanssa. Ajattelin kävellä pitkän lenkin. Hetken harkitsin alkumetreillä jos ottaisin sateenvarjon mut enhän ole sokerista tehty. Sokerisuus alkoi tuntumaan kuitenkin aivan todelliselta kun jouduin koirien kanssa menemään ison koivun alle kun sade yltyi aika kovaksi. Oli kuitenkin jatkettava matkaa kun olin ehtinyt niin pitkälle. Piti jo mennä vähäksi aikaa puun alle suojaan kun pahempi meni ohi. Jatkoin matkaa. Pari kertaa jouduin menemään suojaan. Sit melekein viimeisellä pitkällä suoralla alkoi satamaan oikeesti. Olin puun alla. Vesi oikein hakkasi maata ja se tuli semmoisina aaltoina. Olo oli jo että oikein vittuillakseen satoi niin kovaa. Arvoin seisonko tässä vai jatkanko matkaa. Jatkoin matkaa. Olin aivan märkä jo. Jatkoin matkaa.

Kotona huomasin että kännykkä oli aivan pimeänä. En saanut sitä enää päälle. Se myös oli kastunut. Vitutti. Minun piti soittaa seuraavana päivänä neuropsykologille, mulle piti soittaa eläkeyhtiöstä jne ja päälle rupesi vyörymään kaikki mikä oli tuon kännykän takana. Okei se oli vaan puhelin mutta miten paljon sen varassa tuntui olevan. Tuntui et on menettänyt kaiken sen.

Kaivoin vanhan puhelimen esiin joka toimi mutta oli jo hieman kärsinyt.

2 kommenttia:

MM kirjoitti...

Näitä asioita, mitä pitää aina arvottaa. Mutta mieti eikös ollut ihanaa, että kävit sen lenkin. Kännykänkin uhalla. Sen jälkeen jaksoit paremmin. :-) Sait ehkä asiat hoidettua jäkeenpäin, ainakin toivon niin. Jos et, niin sitten seuraavana päivänä. Jos yhtenä päivänä oivaltaa jotain onnesta, ei sen pitäisi olla niin tarkkaa seuraavana päivänä, että tekee niitä arkisia ja tylsiä asioita. Onnellisuus alkaa pienistä asioista?

Sä oot kyllä ihania ajatuksia viljelevä mies. Pidä siitä kiinni. :-)

e kirjoitti...

No ny o uus puhelin. Jihuu :D