maanantai 15. elokuuta 2011

Katoavaisesta

Kaikki se mikä voi kadota, katoaa, ja kaikki se mikä on katoavaista on epätodellista, mutta vaikka kaikki katoaisi niin se ei kosketa mitään olennaista... milloinkaan koskaan ikinä. Kaikki vain katoaa. Pyyhitään tyhjäkksi kuin taulu. Empty. Kyse ei kuitenkaan koskaan ole siitä, että kuva olisi nihilistisen kyynisen loputtoman musta. Siltä kaiken kadottava, kaiken ylipyyhkivä tuntuu, mutta juuri tarkoituksetonta ja merkityksetöntä ei-mitään en suinkaan tarkoita.

Kun katsahtaa taivaalle ja näkee iltapääskyn lennon niin siinähän ei ole mitään mieltä tai jokin pihassa kasvava puu, ei sen olemisella ole mitään pointtia. Siinä se on. Tietenkin voisi järkeillä että lintu-lentää-koska ja puu-kasvaa-jotta, mutta se on kuitenikin, Alan Wattsia lainaten, se piste, mistä insinööri tarkastelee universumia. Insinööreille arvonsa, mutta tässä blogissä tarkastelen universumia, eli kaikkea, inhimillisestä näkökulmasta. Mikään ei oikeastaan paljasta mitään tarkoitusta tai järkeä. Asioihin kyllä voi saada järkeä mielen avulla, mutta se ei tarkoita että maailmassa olisi mitään ns. järkeä mielellisessä mielessä. Järki on kuitenkin pintaa.

Todellinen elämä on syvemmällä. Todellinen merkitys on syvemmällä ja se on jo tässä.

Ei kommentteja: