maanantai 1. elokuuta 2011

Henkinen etsintä on fundamentalismia

1. Henkinen etsintä on sitä, että oman kodin lämmössään ollessaan hakee tietä ulos, koska ulkona on jotain niin paljon parempaa. Mitään muuta kuin tämä koti ei kuitenkaan ole. Henkinen etsintä on aina lopulta sitä, että lakkaa hakemasta tietä ulos ja tyytyy oma kotinsa lämpöön.

2. Olen aina vihannut fundamentalismia, joka inttämällä inttää ja viimeiseen asti roikkuu kiinni pointissaan, joka ei oikeastaan ole missään kiinni. Ja ah miten olen löytänyt itsestäni tätä roikkumista ja miten se onkaan kivuliasta. Henkinen etsintä on fundamentalismia, joka jatkuu sen uskon varassa, että ulkopuolellani on jotain parempaa. jonka voin löytää etsimällä sitä. Ja ikuisesti saankin etsiä jos ennakkoehtoihin on asetettu että hae oman itsesi ulkopuolelta, sillä mitään ulkopuota ei ole.

3. Fundamentalismia on usko parempaan, usko siihen, että tätä tietä voin päästä perille, usko että tämä on tässä. Usko siihen että on jokin tie joka vie jonnekin. Ei ole, ei vie... joten don't worry :)

12 kommenttia:

*itKuPiLLi* kirjoitti...

Juu, ei oo. Hyvin sanottu. Amen. :)

e kirjoitti...

Amen :)

Anonyymi kirjoitti...

Kultainen e,sinä, josta paljon pidän:

Voisiko fundalismia olla myös se, että syvällä vakaumuksen rintaäänellä, täydellä ehdottomuudella lausuu:

"Tässä on kaikki, muuta ei sitten ole! Uskokaa!"

Ja tarvittaessa toistaa näkemystään, tätä ehdottomaa varmuutta asiastaan toistuvasti, eri kanteilta käännellen.

"Ei ole mitään, ei ole mitään, Varmasti ei ole mitään."

Entä, jos onkin? Kuinka kukaan voi täysin varmasti väittää, ettei ole mitään muuta? Että kaikki on tässä? Täysin ehdottomasti.

Ja jos jotain tarvitsee toistuvasti toistaa, onko se mahdollisesti sen merkki, että tarvitseekin itsekin vakuutteluja asian suhteen. Että oman tietoisuuden uumenissa lymyääkin epäilys. Josko sittenkin...

Mitä toiset sinnikkäästi väittävät, tuntuu usein fundamentalismiltä. Mitä itse sinnikkäästi väitämme, ei.

Onko niillä kuitenkaan oikeasti mitään perustavaa laatua olevaa eroa?

Milipide, kanta , mikä hyvänsä. Eikö kaikkea ehdottoman varmassa olemista voida sanoa fundamentalismiksi.Jos niin haluamme?

Kirsti Ellilä kirjoitti...

Eteenpäin elävän mieli, tiesi jo vanha kansakin sanoa. Kun eräänä aamuna herää ja tajuaa vapautuneensa etsimisen riesasta, tietää olevansa kuollut... Tai no ehkä jotkut joogit sitten... Mutta mitäköhän Jeesus tarkoitti, kun se sanoi olevansa tie. Minä olen miettinyt sitä viime aikoina.

Anonyymi kirjoitti...

Kirjoitat e:

"Olen aina vihannut fundamentalismia, joka inttämällä inttää ja viimeiseen asti roikkuu kiinni pointissaan, joka ei oikeastaan ole missään kiinni. Ja ah miten olen löytänyt itsestäni tätä roikkumista ja miten se onkaan kivuliasta."

Olen havainnut sinusta löytyvän paljon oivaltavaa itseanalyysiä monissa kirjoituksissasi.

Mutta miten on, eikö sekin, että viimeiseen asti, ehdottoman vakaasti haluaa roikkua ajatuksessa (joka ei ole oikeastaan missään kiinni), ettei mitään varmasti ole, ole juuri vain tuon samaisen kolikon kääntöpuoli?

Eikö ole ihan sama mistä intämme, intämmepä siitä, että varmasti on jotain tai varmasti ei ole mitään.

Ja toisaalta mikä sellainen olisi uskottavaa, johon kukaan ei edes usko, jota kukaan ei pitäisi totena.

Uskonpa, että jos joku on totta on jo ihmisiä, jotka ovat siitä vakuuttuneita, jotka ovat jo löytäneet sen. Ei se voi olla vain paha asia, että on jostain omasta mielestään varma ja vakuuttunut ja haluaa kertoa siitä toisillekin.

Muutenhan olisi paha sekin, että kerrot olevasi varma siitä, ettei mitään ole. Minusta on todella kiinnostavaa lukea pohdintaasi aiheesta, vaikka olenkin asian suhteen eri mieltä.

e kirjoitti...

Anonyymi: Kuinka kukaan voi täysin varmasti väittää, ettei ole mitään muuta? Että kaikki on tässä? Täysin ehdottomasti.

Niinpä. Se juuri.

Milipide, kanta , mikä hyvänsä. Eikö kaikkea ehdottoman varmassa olemista voida sanoa fundamentalismiksi.Jos niin haluamme?

Ainoastaan ihminen voi puhua omasta puolestaan ja omalla äänellään ja omasta kokemuksesta.

Kuitenkin tietenkin näen että "tietyntyyppinen" fundamentalisti en ole. Oikea fundamentalisti ei voisi kyseenalaistaa mitään omaansa, koska se on aina se minkä päällä hän seisoo.

En muuten juuri nyt tiedä mistä olemme eri mieltä.

Ps. Oletan että olet Suvituuli, mutta selvyyden vuoksi toivoisin että laittaisit nimimerkin loppuun tai voit valita sen sen tosta NIMI/URL-osoite kohdasta.

Kirsti: Älä anna mun ajatteluprosessejasi häiritä mut mun vinkkelistä J puhui kaikista eli että myös minä (+muut) olen tie. Tämä siis tarkoitta ettei Jeesus vain puhunut itsestään että hän on ainoa tie mitä kulkea vaan että tie on minussa.

Etsimisen riesan päättyminen ei välttämättä tarkoita kuolemaa vaan rauhaa. Elävä muuttuva elämähän ei katoa mihinkään.

Marja Leena kirjoitti...

Minua on aina jotenkin kiinostanut tuo "Minä olen tie" -ajatus. Jotta voisin ymmärtää, että minä olen se tie, minun on se ensin jotenkin oivallettava. Mistä tulee oivallus? Minä toivon joskus oivaltavani jonkun asian, siis etsin sitä. Valaistumista ;)

e kirjoitti...

Mistä tulee oivallus? Se tulee aina sisältä, mutta jos sen varaan rakentaa elämänsä ja odottaa seuraavaa oivallusta ei tämä paljon eroa siitä et odottaa viikoloppua tai eläkettä. Sama mekanismi. Kultakahleet ovat kuitenkin kahleet.

Haneli kirjoitti...

Heh, just täs huvitti kun ennen olen käynyt kaiken maailman koulutuksia riittämättömyyden tunteen pohjattomaan kaivoon ja oisin matkustanutkin niiden takia. Nyt ois entisen suosikkilajini perustajaguru tulossa kouluttamaan KILOMETRIN päähän kodistani (ja sen lämmöstä :) eikä vois vähempää kiinnostaa :DDDD Aikansa kutakin.

e kirjoitti...

:)

Anonyymi kirjoitti...

Rauha, mistä löytyy rauha ihmisen sisälle, tunne että on hyvä tässä, ei tarvitse etsiä?

e kirjoitti...

Rauha on jo siellä.

Etsiminen vie sen. Kysymys: "No missä se on??!!" vie rauhan mennessään.

Kun rauhaa lähtee etsimään oletuksesta, ettei sitä ole, tulee samalla kertoneeksi itselleen ettei rauhaa ole. Matkaan ei tarvitse edes lähteä. Rauhaa ei tarvitse löytää.