keskiviikko 31. elokuuta 2011

Oikea työ ja oikea puoliso

Mitään oikeaa työtä ei ole. Mitään oikeaa puolisoa ei ole. Molemmat ovat sitä vihreää ruohoa siellä aidan takana. Ja siis mikään ei sano eikö näitä saisi tavoitella: parempaa työtä, joka toisi paremmin sen esiin joka itsessä on, tai parempaa puolisoa joka paremmin heijastaa sen mikä itsessä on, mutta mikään ei sano, et parempi jokin millään tavoin vapauttaa elämää jossa jo on. Molemmat ovat tekosyitä joiden avulla voin olla riemurinnoin elämättä nyt siinä surkeassa työssä sen surkean puolison kanssa. Aina voi olla jalka sen oven välissä, että ainakin tällä alueella asiat vois olla paremmin. Niin kauan kuin näen että asiat voisivat olla paremmin kuin ne ovat en oikeastaan hyväksy niitä semmoisina kuin ne ovat.

Paksahti jotenkin se että mitään ei voi tehdä.
Umpikuja ja ei-umpikuja.

Sickest Buddhist -Arj Barker


tiistai 30. elokuuta 2011

Ikuisesti vapaa

Entäs jos jonain aamua huomaisit vain, yks kaks, olevasi vapaa. Mikään ei sitoisi sinua. Olisit täysin vapaa ja varsinkin itsestäsi, mikään sinussa ei sitoisi sinua. Et olisi tehnyt mitään oikein tai eri tavalla. Tietäisit vain, että mikään ei voi sinua enää koskaan sitoa eikä mikään ole sinua edes koskaan sitonut.

Ja eikö näin ole?
Mikään ei sido sinua.
Koskaan.

lauantai 27. elokuuta 2011

Minä, tie ja ongelma

Mitään estettä ei ole :)
Mikään ongelma ei ole sinun tielläsi,
sillä sinua, tietä eikä ongelmaa ole olemassakaan :D

Tarkoittaen tietysti sitä, että sinä olet ajatuksena kauempana siitä joka olet jo. Ajatus itsestäsi on etäännytettyä itseäsi. Sinä -> Ajatus itsestäsi. Selityksenä tämä tietysti on hankalampaa, mutta sinussa itsessäsi ei ole mitään hankalaa tai selitettävää. Olet itsenäsi jo täysin valmis. Mitään selitystä et tarvitse etkä ole!

Mitään tietä ei tästä vie kuin mielikuvituksessasi -ajatuksissasi. Samoin tie tähän. Muistat tien tähän ja kuvittelet sen tästä eteenpäin, mutta mitään tietä ei ole. Ainoa todellinen vastaus on tietämättömyys ja ei-mitään.

Ongelmaa ei ole ellen kuvittele sitä olevaksi. Ongelmaa ei voi ratkaista niin kauan kuin sitä pitää todellisena, ja kun sitä ei pidä todellisena, sitä ei tarvitse ratkaista.
Koira ei tiedä mitään ongelmaa.
Se on vain koira.

perjantai 26. elokuuta 2011

Tässä sitä ollaan

Tarvitseeko sinun valmistua tai päästä jonnekin?
Onko sinun kuljettava tietä, jonka päässä on valmistuminen?
Tarvitseeko vastausta edes sanoa?
Eikö se ole jo kaikkien huulilla?

Soitin töihin ja aloitan siellä viikon päästä. AV:n jälkeen ajattelin vaihtaa alaa. Et nyt olis hyvä hetki. Toivoin et jotain ilmenis, et tulis jokin koukku johon tarttua. Pitkään ajattelin, että haastattelun kautta jotenkin jotain. Haastattelu tuli ja juttu julkaistiin ja se oli oikeastaan siinä. Pointti onkin siinä että mitään koukkua ei ole, sillä mitään jotakin ei ole. Ei ole parempaa uraa kuin se jota jo teen. Tämä tässä. Kuvitelma, että jollain muulla tavoin voisin itsestäni esiin tuoda sen mitä jo nyt esiin itsestäni tuon, on kuvitelma. Se on painajainen jolla voi itseään loputtömasti kiusata... ellei siitä herää.

tiistai 23. elokuuta 2011

Hassu

Hassua. Huomasin miten ns. kielteinen (rasittavampi, raskaampi, sitovampi) ajatus nousi ja se ei ollut minun. Okei siinä se oli, mutta se ei koskenut minua mitenkään. Se ei osunut reviirilleni mitenkään. Olin siitä täysin vapaa. Hmm :D Sama omituinen fiilis kun tuntui semmoinen WTF fiilis aamusta kun koiria käytin ettei oo mitään suuntaa, tehtävää etc. Yritin tosissani, mut nää ei ollu ollenkaan mun.

Pitäiskö sun olla huoleton ja vapaa?
Siis oikeesti?
Ja tähän iso hymy.

maanantai 22. elokuuta 2011

Rauhan voi "löytää" vain tästä

Viikonloppuna ei muuten ollut mitään sanomista.
Huomasin.

Koiranlenkillä aamulla yritin väkisin löytää jotain vikaa kuvasta (=siitä hetkestä). Ei löytynyt, mutta mieli ois tarjoillut mielellään vaikka mitä katastrofia, mutta ei se  eikä mikään saanut oikein kannatusta.

Rauhaa ei tarvitse hakea. Kuten Helille laitoin:


Olemme vuori, jossa luola, jossa onni asuu. Kun se tulee suu aukolle "olemme onnellisia". Kun jahtaamme onnea ajamme onnen syvälle sisimpäämme, josta se sitten putkahtaa kun lakkaamme sitä  jahtaamasta :D

Huolista parhain

Hassua, ettei tänään ole oikeastaan mikään painanut missään... No okei... on niitä ja näitä hommia tekemättä ja hoitamatta, mut ne painaa omalla painollaan, omassa nurkassaan. Paljon kesken ja hoitamatta. Juuri nyt ei ole kuitenkaan huoli mistään. En tiedä teenkö tätä [työtä] lopun elämääni, en tiedä mihinkä kulkea, en tiedä mitä tietä, mitenkä. Kaikki on auki kunnes se lopullisesti sulkeutuu. Vain seuraava henkäys, eikä sekään.

perjantai 19. elokuuta 2011

On mahdoton kuulla, jos on itse koko ajan äänessä

Kävin eilen kuvaamassa leirillä Lajia johon aiemmin osallistuin. Tärkein asia minkä opin on se, että en tunne toista jos tunnen ensin itseni. Tämä pätee sekä fyysisessä että mentaalisessa mielessä, vaikka fyysisessä sitä opeteltiinkin. On mahdoton kuulla jos on itse koko ajan äänessä.

torstai 18. elokuuta 2011

Olennaisen sanomiseen ei tarvitse montaa sanaa II

Ei oikeastaan yhtäkään.
Mitään sanottavaa ei ole.

Ps. Ahdistus ja huoli ovat se matka joka kuljetaan Tästä Hetkestä tulevaan. Tulevaisuuden pointti on siitä ettei sitä ole ja kaikki tieto siitä on vain arvailua. Tätä arvailuahan pyritään poistamaan tiedoilla jotka koskevat tulevaa. Tulevaisuus on ikäänkuin musta aukko jota yritettään peittää muistilapuilla jotka eivät kuitenkaan tartu siihen, sillä kaikki tieto on aina vain arvailua, likimääräistä, sinne-päin ja voi-olla tietoa. Huoli on se tunne ettei tuo arvailtu "tieto" kanna, ja sitä ikäänkuin itse pyrkii pitämään ylhäällä että se kuitenkin kantaisi johonki. Ei kanna. Varmuuden hakeminen on epävarmuutta.


Huoli pyrkii myös tekemään itsestään tärkeän, että siis on takerruttava johonkin, mikä siis [takertuminen johonkin] lisää huolta. Että niinkuin huolehtimattomuuden synonyymi on tekeminen/sunnittelu/aikaansaaminen vaikka eikö ole niin, että paremmin saat aikaan ja suunnittelet paremmin kun et huoli yhtään mistään?


Ensin nousee jokin tosiseikka, joka on tekemättä (joka on muuten huolen aikaansaannosta kanssa. Hmm) ja huoli hyppää heti sen niskaan kysyen kuinka aiot tämän hoitaa. On nimittäin tosiseikkoja, jotka eivät herätä mitään huolta. On asioita, jotka eivät käynnistä huolifaktoria ollenkaan. JA toi seikka minkä just huomasin et juuri huoli nostaa asioita esiin jotta niistä voisi olla sitten huolissaan, että huolestuneisuus ei vain koskaan pysähtyisi. Ah ja kaiken A ja O... Huolihan pyrki asioiden hoitamiseen, jotta kun asiat saadaan hoidettua huoli lakkaisi ja sitten olisi lepo :) Huolihan kuitenkin on nimittäin levon täysi vastakohta. Yritähän nukkumaan kun olet huolesta soikeana. Non niiiiiiiii.... :DD Huolihan syntyy siitä että tavoitellaan Lepoa, joka jo siis on omaisuutena pankissa. Ikuisesti. Lepo nimittäin menetetään juuri sillä hetkellä kun sitä aletaan ajamaan takaa.


Tulevaisuutta eikä huolta käytännössä koskaan ole. Tästä hetkestä ei voi päästä oikeasti pois. Kuvitelmissaan voi mutta se ona vain kuvitelmaa jota tämä hetki ei koskaan ole.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Olennaisen sanomiseen ei tarvitse montaa sanaa #twitter

Twitterissä on ns vaikeus muihin sosiaalisointeihin nähden. Se on yksinkertainen. Twitteriä käyttävän on oltava jo valmiiksi sosiaalinen. Hänen on uskallettava lähteä peliin ja tuotava itsestään esiin. Jotain. Hänen on osallistuttava keskusteluun jotta yhteys voisi syntyä. Rannalla ei voi jäädä odottelemaan, että jos joku huomaisi minun profiilini. Se ei ole paljon mitään (Minun profiili: father of two; husband; two dogs; comics; PS3; one stroke; nonduality (what the he#% is that!!!); smile; light; all there is, is this) Alusta on tosi simple, mutta juuri siksi se antaa tilaa ja mahdollisuuksia tuoda itse itsestään esiin, jos on mitä esiin tuoda ja siis kyse on kuitenkin siitä että se on vain työkalu. Vasara. Sitä tarvitsee tai ei. Sitä voi kuitenkin käyttää yllättävän moneen.

Ihmisiä oppii tuntemaan jo muutaman lauseen pohjalta. Mitä he sanovat ja jättävät sanomatta jne. Facebookissa tunnen enemmistön, mutta Twitterissä on paljon ihmisiä (enemmistö) joita en ole koskaan tavannut IRL. Tunnen kuitenkin toisenlaista yhteyttä näiden ns. tuntemattomien ihmisten kanssa kuin niiden kanssa jotka olen todellisessa elämässä tavannut.

Ja jos saa sanoa sanottavansa vain 140 merkin voimin tämä sitoo sanomisen aika lyhyeen muotoon. Toisin kuin tässä :D Enkä oikein itse jaksa lukea näin pitkiä vuodatuksia jos ne eivät heti tempaa mukaansa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Läpihuutaen päin seinää

Vaikka onkin hyvä kartoittaa maastoa, on erittäin vaarallista sekoittaa karttaa ja maastoa toisiinsa.
s. 52

Todella hyvä, että eilen kirjoitin katoavaisesta... Kävin tänään näkökenttätutkimuksissa. Luulin, että kyse on läpihuutojutusta, että saan ajokortin vielä samana päivänä takaisin. Enkä tiennyt et tämä asia vois itseä niin paljon painaa. Paljastuikin, että minulla on "sokea piste" oikealla ylhäällä, jota en siis näe. Kyse siis ei ole siitä että näkökentässä olisi musta piste vaan siitä, että näkökenttä (mulla) päättyy aiemmin kuin pitäisi... siis oikealla ylhäällä. Fuck. Ei ollut kiva uutinen. Poistuin lääkäristä nopsasti ja nieleskellen. Avustava sairaanhoitaja yritti stempata sanoen jotain.

Pelkäämpä, että Luonto ei ainoastaan ole älykkäämpi kuin ajattelemme, vaan älykkäämpi kuin edes osaamme ajatella. Luontohan on myös tuottanut ihmisten aivot, joiden ylpeänä todetaan olevan maailmankaikkeuden älykkäimpiä luomuksia. Ja täydelliseltä idiootiltahan tuollaisen mestariteoksen luominen käy, eikö? s. 36

Tuntui, että moni asia kääntyi yhtäkkiä niskaan. Harrastus meni, puhekyky rapistui, pala kalloa meni, rahat menivät ja nyt oli menossa auto/autoilun mahdollisuus. Kaikki liittyivät jotenkin/jollain tavalla miehisyyteen, siihen että saa tehtyä, aikaiseksi ja tuntui että kaikki on hetkessä pyyhitty ikään kuin pois. Korostan sanaa tuntui. Järkevällä tasolla tiedän, että rahaa voi myös tulla, harrastuksia voi kuitenkin tulla ja autoilukaan ei ole vielä ihan poissuljettua. En ole kuitenkaan mikään sankari tai henkinen nero, joka seisoo kaiken tavallisen tuolla puolen. Sehän olisi tosi kivaa. Näin ei kuitenkaan ole. Olen ihan tavallinen jokapäiväinen ja arkinen. Mokaan ja virheilen. Tosi yllättävää. Suprise.

Ps Odotushuoneessa luin Ken Wilberin kirjaa Rajaton Viisaus jota olen sitten kursivoituna tässä lainannut.

Koska tavoitteemme eivät ole yleviä vaan kuvitteellisia, ongelmamme eivät ole vaikeita vaan järjettömiä, kuten Wittgenstein osoitti. s.45

maanantai 15. elokuuta 2011

Katoavaisesta

Kaikki se mikä voi kadota, katoaa, ja kaikki se mikä on katoavaista on epätodellista, mutta vaikka kaikki katoaisi niin se ei kosketa mitään olennaista... milloinkaan koskaan ikinä. Kaikki vain katoaa. Pyyhitään tyhjäkksi kuin taulu. Empty. Kyse ei kuitenkaan koskaan ole siitä, että kuva olisi nihilistisen kyynisen loputtoman musta. Siltä kaiken kadottava, kaiken ylipyyhkivä tuntuu, mutta juuri tarkoituksetonta ja merkityksetöntä ei-mitään en suinkaan tarkoita.

Kun katsahtaa taivaalle ja näkee iltapääskyn lennon niin siinähän ei ole mitään mieltä tai jokin pihassa kasvava puu, ei sen olemisella ole mitään pointtia. Siinä se on. Tietenkin voisi järkeillä että lintu-lentää-koska ja puu-kasvaa-jotta, mutta se on kuitenikin, Alan Wattsia lainaten, se piste, mistä insinööri tarkastelee universumia. Insinööreille arvonsa, mutta tässä blogissä tarkastelen universumia, eli kaikkea, inhimillisestä näkökulmasta. Mikään ei oikeastaan paljasta mitään tarkoitusta tai järkeä. Asioihin kyllä voi saada järkeä mielen avulla, mutta se ei tarkoita että maailmassa olisi mitään ns. järkeä mielellisessä mielessä. Järki on kuitenkin pintaa.

Todellinen elämä on syvemmällä. Todellinen merkitys on syvemmällä ja se on jo tässä.

sunnuntai 14. elokuuta 2011

Huolen lyhyt psykologia

Huolet kätkeytyvät käytännön asioiden taakse. Huoli huutaa, että hoida tämä asia tai saat huolestua tästä asiasta!! ...mutta juurihan se on huoli. että huolen suuntaan käännytään ja huolehditaan. Sitä ei niinkuin uskalla jättää huolta oman onnensa nojaan, koska sitten se saattaisi jäädä hoitamatta(=huolehtimatta). Kysynkin enkä vastaa että entäs huoli olisi jätettävä, jotta se jäisi? Entä jos se olisi asia jota ei pitäisi pitää elossa enää yhtään kauempaa antamalla sille huomiota? Uskallatko jättää sen huomioitta?

lauantai 13. elokuuta 2011

Jumalakuiskaaja

Katselin eilen videota, jossa puhuttiin siitä että pitää antaa semmoisen tietyn varmuuden laskea syvälle, että oikeasti voi sanoa olevansa hiljaisuus, tässä ja nyt, että on enemmän läsnä, että on niinkuin eri asi sanoa olevansa hiljaisuus ja ei-mitään ja uskoa siihen sen sijaan että sanoo olevansa hiljaisuus eikä oikein niinko usko siihen. Haluan tunnustaa uskoni. En usko. En ole hiljaisuus, en tässä ja nyt enkä ennekaikkea ole se todellinen minä joka on kaiken tuolla puolen. Jos muuten olisin yksikään näistä olisin uskomus, uskosin olevani jokin ja jos uskoisin olevani jokin... well... Jos en oo niinko mitään, niin erikseen ei tarvitse uskoa että ei oikeastaan ole mitään, koska se on tarpeetonta. Ja jos ei oo mitään ni who cares?! :D

perjantai 12. elokuuta 2011

Oikeaa työtä

Mustat sukat tuntuivat todella hyviltä jaloissa. Tuntui mukavalta käyttää koiria illansuussa. Kävellä siinä risoilla ja aukinaisilla lenkkareilla pehmeät sukat jaloissa. Hitaasti ja hiljaa.

Päivällä monesti kuuntelin ja vastailin lapsille parvekkeelta, availin ovea, kielsin jä myönsin: Ei saa tulla meille leikkimään, Saa tulla tunniksi. Tuli semmoinen olo, että just tää on minun virkani, eikä muuta ole tai tarvitse. Mun työ on tässä. Avara tää ovi. Huutaa parvekkeelta et syömään.

Sit välillä huutaa korviss semmoinenn ääni et huolia on oikeasti olemassa, että niille pitää tehdä jotain. Siis ettei ne huolet vaan unohdu sill eihän ne tuu oikeesti hoidettua jos ne kokonaan unohtuu ...ja kuiteski toi on niinko ääni päässä... ja entäs jos ne unohtuu ikuisiksi ajoiksi? Nukut yön yli ja jotain piti ehkä muistaa mut en muista mitä ja ei sen kovinkaan tärkeää täytynyt olla kun se jo unohtui.

torstai 11. elokuuta 2011

Ongelmallistaminen

Kuvittele, että kaikki unelmasi yhtäkkiä toteutuisivat ja kaikki ongelmasi ratkeaisivat. Yhtäkkiä. Ei rahallisia paineita, ei sosiaalisia paineita tai toiveita. Kaikki ratkeaisi ja olisi poissa, mutta silti olisi tyytymätön. Ei voisi enää syyttää mitään ongelmaa tai täyttymätöntä toivetta mistään, koska kaiken olisi jo saavuttanut.

Entäs jos ongelmat eivät suinkaan ole ratketakseen vaan sitä varten, että huomaa ettei niillä ole oikeasti väliä? Niistä ei voi päästä eroon, sillä niistä eroon pääseminen on kuin yrittäisi päästä eroon omista käsistään. Niiden kanssa on elettävä ja tultava toimeen... vähän niinkuin käsien :D

Vaikka elämäntilanne on mikä niin sen saa helposti ongelmallistettua. Vaikka tuo tilanne itselle ei olisi yhtään mitään, se saattaa juuri kokevalle subjektille olla pahin kaikista. Ja vaikka oma tilanne olisi toiselle puhdasta satua ja unelmaa se on itselle silkkaa helvettiä.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sade

Kun puoliso heräsi lähdin päivälenkille koirien kanssa. Ajattelin kävellä pitkän lenkin. Hetken harkitsin alkumetreillä jos ottaisin sateenvarjon mut enhän ole sokerista tehty. Sokerisuus alkoi tuntumaan kuitenkin aivan todelliselta kun jouduin koirien kanssa menemään ison koivun alle kun sade yltyi aika kovaksi. Oli kuitenkin jatkettava matkaa kun olin ehtinyt niin pitkälle. Piti jo mennä vähäksi aikaa puun alle suojaan kun pahempi meni ohi. Jatkoin matkaa. Pari kertaa jouduin menemään suojaan. Sit melekein viimeisellä pitkällä suoralla alkoi satamaan oikeesti. Olin puun alla. Vesi oikein hakkasi maata ja se tuli semmoisina aaltoina. Olo oli jo että oikein vittuillakseen satoi niin kovaa. Arvoin seisonko tässä vai jatkanko matkaa. Jatkoin matkaa. Olin aivan märkä jo. Jatkoin matkaa.

Kotona huomasin että kännykkä oli aivan pimeänä. En saanut sitä enää päälle. Se myös oli kastunut. Vitutti. Minun piti soittaa seuraavana päivänä neuropsykologille, mulle piti soittaa eläkeyhtiöstä jne ja päälle rupesi vyörymään kaikki mikä oli tuon kännykän takana. Okei se oli vaan puhelin mutta miten paljon sen varassa tuntui olevan. Tuntui et on menettänyt kaiken sen.

Kaivoin vanhan puhelimen esiin joka toimi mutta oli jo hieman kärsinyt.

tiistai 9. elokuuta 2011

Vähästä virsi kaunis

Kirjoitin lopulta kirjettä jota en ole saanut kirjoitettua: 
Oikeastaan mitä olen oppinut on se että mitään selitystä ei ole. Joka siis selittäisi mitään. En tyrmää yhdenkään filosofian tai uskonnon ideoita mutta omasta kantistani ne eivät ideoina kanna mihinkään. Sen minkä voi selittää voi selittää pienelle lapsellekin niin että hän ymmärtää. Minut ymmärtää täysin väärin jos joku (et siis sinä) kuvittelee että olen nihilisti. Minusta se olisi kovin teini-ikäistä.
Sitten yksi tuttu oli kuullut minun puhuvan aiemmin ja näki tuon videon nyt ja hän kirjoitti ikäänkuin minulla olisi ollut kiire johonkin. Jep. Ja hän kyseli puhunko tiiviimmin ja vähemmän nyt. Osui aika naulan kantaan, sillä olen huomannut että itse en jaksa pitkiä selityksiä/selvityksiä. Nyt. En jaksa pitkiä juttuja, kirjoja jne. En jaksa moista itseltäni enkä oikein jaksa sitä muiltakaan. Niinkuin ystävälleni laitoin:

Jos sitä ei voi lyhyellä runolla sanoa, 
sitä ei voi sanoa millään.

maanantai 8. elokuuta 2011

Yli ymmärryksen

Välillä sitä ei tajua mistään mitään.
Hyvässä mielessä.
Kaikki menee vain yli.

lauantai 6. elokuuta 2011

Pientä puhetta

Mökillä.

Käytin koirat läheisellä hiekkakuopalla. Paluumatkalla videoin pariin otteeseen itseäni ja puhettani. Ja hieman sääliksi käy tuotoa puhujaa. On vain vaikeampaa tuottaa puhetta kuin ennen. Huonomminkin voisi olla. Paljon huonommin.  Aivoinfarkti olisi voinut viedä muutakin kuin puheen sujuvuuden.

Huomasin videota katsellessani että myös pidän tuosta tyypistä vaikka se puhuukin hieman itseä häiritsevän hidastetusti :)

Kirjoitan tätä yöllä. Hyvää yötä.

perjantai 5. elokuuta 2011

"On valhe ajatella ettet riitä!"

Oikeastaan tän laitoin 
Facebookiin, 
Twitteriin, 
G-Plussaan, 
mut laitan sen tännekin...

torstai 4. elokuuta 2011

Ei sota yhtä miestä kaipaa

Olen isompi kuin yksikään pankki, Yhdysvaltain talous, universumi siis kaikki noista ovat vain ideoita, mutta ne on ainakin minulla ollut tapana nähdä isoina tekijöinä, vaikka ne ovat lähinnä isoja tekijöitä ihan omassa päässäni. Tietenkään en kiellä niiden olemassaoloa vaan niiden psykologista vaikutusta itseeni isoina ideoina. Tai oikeammin ideoita isoista vaikeasti liikuteltavista asioista. Jokainen noista häviää kun minä häviän. Ei sota yhtä miestä kaipaa. Ei niin, mutta ilman sitä yhtä miestä ei koko sotaa ole. Edelleenkään en puhe että mikään katoaisi objektiivisesti jos subjekti katoaa, mutta subjektiivisesti kaikki menee kun subjekti katoaa.

Olen jonkun kerran puhunut ihmisten kanssa aivoinfarktista ja olen huomannut että se mikä minulle on arkipäiväistä on monelle tosi kova paikka. Aivoinfarkti tuo ihmiset äkkiä hyvin lähelle. Heillä saattaa olla jokin tuttu (monesti isä, äiti) joka on kokenut saman, ja siis tietenkin vielä pahemmin tai pahemman kautta. Mut se on niinku semmonen juttu että tää ei vittu ole mikään vitsi. Ei tähän olla tultu pelleilemään. Elämä koskee kädellä joka on täysin armoton kaikkea/kaikkia kohtaan... Ja mitään hätää ei ole. olet se käsi etkä koskaan halua itsellesi mitään pahaa. Et halua koskaan mitään pahaa millekään.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Mitään ei jää selittelyille

Kaikki taistelu on turhaa samoin kaikki selittely eikä tämä tarkoita, että kaikki on turhaa, mutta puhe ei pääse omasta lokerostaan pois vaikka se käsittelisi mitä ja sen lokeron ulkopuolella kuitenkin alkaa vasta elämä. Yhtään pidempi lause ei sano yhtään enempää kuin sitä lyhyempi. Hiljaisuus ja ei-mitään sanoo kaiken. Tämä ei ole näin-uskon vaan kokemusperäistä. Eikä minulla muuten ole mitään tarvetta saadaa sinua uskomaan tähän tai yhtään mihinkään. Rok.

Onnettomuudesta lähtien huomaa sympatiseerauksen kasvanneen paljon niitä kohtaa, jotka ovat vähän joutuneet syrjään ja ovat erässä mielessä vähän inhimillisempiä. Tietty ajatus paremmuudesta kuoli yhden verisuonen repeämän vuoksi. En mitenkään pitänyt itseäni parempana mutta nyt vielä vähemmän aivoverenkiertohäiriön jälkeen.

tiistai 2. elokuuta 2011

Pari sanaa unista ja hautajaisista...

Olen tästä ehkä kirjoittanut mutta...

Kuvitellaan että näet unta. Olet hautajaisissa. Kirkko, saattoväki, urut soivat, mutta poikkeavasti niinkuin unessa yleensä, arkku on avoin ja paikalla on papin lisäksi virallinen henkilö, jonka tehtävänä on sulkea arkku. Hän on papin kanssa alttarilla. Seremonian päätyttyä virallinen henkilö alkaa virallisesti sulkemaan arkkua, kun kauhuksesi huomaat, että juuri sinä olet arkussa. Arkun kansi menee kiinni.

Ja juuri tuossa tilanteessa ihminen on. Mitä nimittäin ovat unelmat ja kuvitelmat kun arkun kansi menee kiinni? Mitä ovat elämän asenteesi ja filosofiasi? Tai missä ne ovat? Kun koin sen minkä koin miten hetkessä kaikki suunniteltu saattaa murentua ja ihan kaikki saattaa kadota aivan hetkessä. Elämänlanka ei välttämättä katkea sitten eläkkeellä kun olen tavoittanut sen mitä haluan vaan se saattaa napsahtaa poikki nyt.

maanantai 1. elokuuta 2011

Henkinen etsintä on fundamentalismia

1. Henkinen etsintä on sitä, että oman kodin lämmössään ollessaan hakee tietä ulos, koska ulkona on jotain niin paljon parempaa. Mitään muuta kuin tämä koti ei kuitenkaan ole. Henkinen etsintä on aina lopulta sitä, että lakkaa hakemasta tietä ulos ja tyytyy oma kotinsa lämpöön.

2. Olen aina vihannut fundamentalismia, joka inttämällä inttää ja viimeiseen asti roikkuu kiinni pointissaan, joka ei oikeastaan ole missään kiinni. Ja ah miten olen löytänyt itsestäni tätä roikkumista ja miten se onkaan kivuliasta. Henkinen etsintä on fundamentalismia, joka jatkuu sen uskon varassa, että ulkopuolellani on jotain parempaa. jonka voin löytää etsimällä sitä. Ja ikuisesti saankin etsiä jos ennakkoehtoihin on asetettu että hae oman itsesi ulkopuolelta, sillä mitään ulkopuota ei ole.

3. Fundamentalismia on usko parempaan, usko siihen, että tätä tietä voin päästä perille, usko että tämä on tässä. Usko siihen että on jokin tie joka vie jonnekin. Ei ole, ei vie... joten don't worry :)