keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Palaitetta minusta itsestä

Kävin tänään terapiassa (on joka viikko) ja oli vähän puhetta puheterapeutin kanssa viimekertaisesta tehtävästä. Hän sanoi, että aika paljon olen saaanut A4:seen tekstiä sanomatta mitään. Kyseli jottako menisinkö poliitikoksi? tai ymmärsikö kukaan lukijoistani mitään? No tietenkään en tiedä, mutta pointtihan tietysti on siinä, ettei minusta ole mitään sanottavaa. Ei yhtään sanaa. Jokainen sana on liikaa. Tietenkin voin kertoa elämäntarinani, kaikki blogini, oman nimeni vaikka se ei mikään salaisuus ole. Voin ladella työni ja harrastukseni, mutta lopulta en sano sanaakaan siitä kuka lopulta olen, sillä se jää kaiken sanottavan taakse. Eikä siksi että se olisi salaisuus vaan siksi, ettei sitä ikinä koskaan voi sanoa. Voin sanoa itsestäni vain sen mitä en ole.

Terpalle sanoin et tää on asia josta olen aivan varma. Muuten homma voi vaik kaatua, mut tää on aika sure.

10 kommenttia:

Kuunkuiske kirjoitti...

Tuo terapeutin lausahdus kuulostaa siltä kuin olisit "ulkoistanut" tapahtuneen.

Saa se tuntua! V-tuttaa, hämmästyttää, kummastuttaa - mitä tahansa.

e kirjoitti...

Mikä on tässä yhteydessä tapahtunut eli mitä tarkoitat?

Markonki kirjoitti...

Niin, miten muodotonta voisi kuvailla sanoin? "Ei mitään" vaatii sanoja, ja samalla se varjostaa sanottavaa. Hienoja sanoja Sinulta jälleen...

e kirjoitti...

Paitsi ne sanat
ei tietenkään
ole multa :)

Kuunkuiske kirjoitti...

Viittaan tapahtuneella aivoinfarktiin.

Ystäväni tekee töitä mm. aivoinfarktin kokeneiden kanssa ja häneltä olen kuullut, että se ei yleensä ole ihan läpihuutojuttu. Ei, vaikka toimintakyky olisi lähes entisenlainen.

Hyvää viikonloppua!

e kirjoitti...

Puheterppa ei tajunnut mitä kirjoitin :)

Ja aivoinfarkti on tosiaan liikuttanut ihan vain jo sitä kautta että olen joutunut luopumaan rakkaasta harrastuksestani ja aluksi kaikki oli vielä dramaattisempaan.

Kyse ei tietenkään ole läpihuutojutusta vaan ihan vain elämästä.

Hyvää viikonloppua sinullekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Jokin tässä koskettaa? Toinen puhuu ulkoisesta maailmasta ja toinen siitä todellisesta itsestä mikä on määrittelemätön. Kumman mukaan me määrittelemme itsemme? Sen mitä joku toinen meistä sanoo ja vakuuttaa meille totuutena vai
kuuntelemmeko sisäistä viisauttamme?

Helposti menemme mukaan toisten ihmisten "totuuteen" ja eksyy maailmaan.

e kirjoitti...

Juju on tietty siinä, että mikään ei määrittele minua vaikka haluaisinkin ulkoisten mittojen mittaavan minut. Minä en mahdu mihinkään... varsinkaan omiin määritelmiin :)

Anonyymi kirjoitti...

jep näinhän se on, mutta helposti antaa muiden ihmisten määritellä sen mikä minä olen, vaikka se on pelkkää tarinaa vain yksi mielipide miljoonien joukossa.

Silti huomaan usein, että olen useasti mennyt toisen mielipiteeseen mukaan ja luulen sen tarkoittavan jotakin. Vaikka en ole mitää määriteltävää.

Hyvää viikonloppua, blogiasi on ilo lukea.

e kirjoitti...

:D

Toiset määrittelevät sut väärin vaikka sut tuntevat kuinka... koska vain sinä tunnet itsesi ja tiesi. Olennaista on siis se, että tunnet itse itsesi. Niin kuin vain sinä tunnet.

Iloista viikonloppua sinullekin :)