tiistai 31. toukokuuta 2011

Rakkauden edessä olen aseeton

Ja tosiaan ihan vain tiedoksi sinä olet ihan hyvä juuri tuollaisena ja nimenomaa Rakkauden silmissä. Sinun ei tarvitse koskaan muuttaa yhtään mitään sillä Rakkaus ei todellakaan pyydä sinua muuttumaan miksikään. Ja ongelmiin juuri joudumme jos pyrin tavoittamaan Rakkauden jollain keinoin eikä siis mitään keinoja tarvita. Entä se kieroin ja kauhein ja kavalin eikö Rakkaus halua muuttaa  sitäkään? Rakkaus muuttaa aivan kaiken antamalla kaiken olla niinkuin on juuri nyt ja aina. Voisi ajatella että Rakkaus on aika aseeton mutta todellisuudessa se on kuin Musta Aukko joka imee kaiken ja kaikki yrityksemme ja keinomme ovat lopulta tätä ikuista imua vastaan eikä mikään auta. Hukumme ja lopulta ajaudumme kaikki armottomasti päin Rakkautta vaikka kuinka yritämme.

....Ja elämän tarkoitus ei ole jotain mikä odottaa jossain tulevassa kun olen vähän kasvanut, vähän valaistuneempi tai kokonaan valaistunut vaan se tarkoitus on jo tässä näin juhuu! Ei ole mitään tietä millä kehittyä vaan seisot jo sen päässä!! Niin kauan kuin kuvittelen että matkaa on jäljellä ja kasvupaikkoja edessä minulla on hyvä mahdollisuus välttää tämä. Vai luuletko että kuolema joka tulee nyt on mitenkään kiinnostunut sinun tarkoituksista tai henkisistä teistä. Se loppu ny :)

maanantai 30. toukokuuta 2011

Ja vielä komeudesta :)

Niin kuin hanne laittoi ja se mitä vastasin niin voisin sen laitta myös tähän jotenki eli...

Ulkoinen komeus ja sisäinen komeus kulkevat käsi kädessä. Toista ei voi eroittaa toisesta. Jos on ulkoisesti komea mutta sisäisesti tyhjä ei voi ikinä korjata tätä tyhjyyttä millään. Ulkoisen kauneuden tavoittelu on loputonta ja päättyy kuitenkin vanhenemiseen ja kuolemaan. Ei onnistu. Jotkut sanovat että kauneus lähtee sisältä ja ovat siinä toki oikeassa, mutta tämä ei tarkoita ulkoiselle miinusta, sillä sisäinen kauneus näkyy ulkoisesti. Kumpaakaan ei pidä sorsia. Ulkoisella kauneudella ei saa sisäistä kauneutta ja sisäinen kauneus ei paina alas ulkoista kauneutta. Koskaan. Tämä on aika simppeliä mutta tässä voi mennä koko elämä ns. hukkaan kun jahtaa kauneutta jota ei ikinä voi ulkoisin mittapuin voi saavuttaa.

Ja kiitos hannelle ja hänen kommentilleen sillä ilman häntä ja hänen komenttiaan tätäkään tekstiä ei olisi olemassa. Kyse on kuitenkin vastavuoroisuudesta.

Ja siis viesti on oikeastaan se, ettei sinun tarvitse muuttaa itsessäsi mitään. Koskaan. Eikä koskaan edes tule. Olet aina hyvä nyt juuri semmoisena kuin olet. Hymyile itsellesi niin hymyilet kaikelle :)

PS. Plus että olen saanut kommentteja anonyymilta jotka siis minä näen sähköpostin välityksellä ja minä en ole niitä poistanut, että asialla on kommentoija itse tai Blogger, mutta en siis minä. Pidän kommenteistasi.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Tarkennuksia komeuteen

Oikeastaan jutska on siinä että kun sislisen kauneuden/komeuden löytää on ihan sama miltä ulkoisesti näyttää. Ihan sama jäikö hiukset laittamatta tai meikit, sillä tämä ulkoinen on alisteista sisäiselle komeudelle/kauneudelle. Jos yritän ulkoisella kauneudella saada varmuuden olen aina pulassa ja lopulta mikään leikkaus ei auta, mutta jos löydän sisäisen komeuden/kauneuden millään leikkauksella ja Botoxilla ei ole väliä :)

lauantai 28. toukokuuta 2011

Jatkoa

...ja siis viksu :) Olen samalla tavoin viksu kuin mitä putkimies hyvä röörihommissa. Minusta ei olis putkia vaihtaamaan. En ole siis mitenkään kyvykkäämpi kuin putkimies... eikä tarviikkaan :) Se missä olen kuitenkin hyvä on tämä. Niinkuin kaikki on :) Jokainen on oman elämänsä asiantuntija :D

Nyt olen muuten Ilmajoen Seurakunnan Leirikeskuksessa :)

perjantai 27. toukokuuta 2011

Komia ja viksu

Ostin Duudsonien t-paidan Syntynyt komiana. Jotenkin olen sitä sitten kantanut ylpeänä. Et täähän niinku pitää paikkansa :) Enkä kuitenkaan koe et kyse on tarpettomasta itsetehostuksesta. Kyse ei ole (pelkästään) ulkoisesta komeudesta vaan juuri siitä sisäisestä komeudesta. Kauneus lähtee sisältä... ja komeus kanssa :) Kyse on vahvasta itsearvostuksesta ja itseluottamuksesta. Et mä oon oikeesti niinku hyvä tyyppi. Pointtihan tietty ei ole siinä et olen parempi kuin sinä vaan et sinä olet hyvä tyyppi kanssa. Kyse on siitä että minä olen paras juuri itsenäsi aivan niin kuin sinä olet paras ja ainoa sinä :) Komeus ja kauneus on sinussa jo. Sinä OLET kaunis/komea.

Iloista viikonloppua.

torstai 26. toukokuuta 2011

Lukemattomia määriä

Puoliso kysyi eilen olenko lukenut kirjoja ja oikeastaan olen lukenut kaksi kirjaa toinen on se Jill Bolte Taylorin Elämäni Oivallus ja toinen Maija Haaviston Twitter kirjat ja siinä ne olikin.. En ole jaksanut innostua oikeastaan mistään muusta. On yks Cesar Millanin koirakirja pyörinyt tässä mutta sekään ei ole oikein innostanut. Ai niin ja kaveri osti sen englanninkielisen kirjan buddhalaisuudesta jota en saanut edes suomeksi luettua. He. Ennen luin aika paljon, mutta se alkoi jo vähän tökkimään ennen onnettomuutta. Mikään kirja ei oikein koskettanut. Vanhasta tottumuksesta olen kyllä lainaillut kirjoja, ja muutamia niistä olen jopa alkanut, mutta intoa ei oikeastaan ole.

Oikeasti mitään ratkaisua ei ole, eikä mitään tietä ole. Kyse ei ole mistään kielteisestä, sillä mitään ratkaisua ei ole, eikä mitään tietä ole.

Huomenna lähetään vähän mökkeilemään.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Palaitetta minusta itsestä

Kävin tänään terapiassa (on joka viikko) ja oli vähän puhetta puheterapeutin kanssa viimekertaisesta tehtävästä. Hän sanoi, että aika paljon olen saaanut A4:seen tekstiä sanomatta mitään. Kyseli jottako menisinkö poliitikoksi? tai ymmärsikö kukaan lukijoistani mitään? No tietenkään en tiedä, mutta pointtihan tietysti on siinä, ettei minusta ole mitään sanottavaa. Ei yhtään sanaa. Jokainen sana on liikaa. Tietenkin voin kertoa elämäntarinani, kaikki blogini, oman nimeni vaikka se ei mikään salaisuus ole. Voin ladella työni ja harrastukseni, mutta lopulta en sano sanaakaan siitä kuka lopulta olen, sillä se jää kaiken sanottavan taakse. Eikä siksi että se olisi salaisuus vaan siksi, ettei sitä ikinä koskaan voi sanoa. Voin sanoa itsestäni vain sen mitä en ole.

Terpalle sanoin et tää on asia josta olen aivan varma. Muuten homma voi vaik kaatua, mut tää on aika sure.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Onnellisuus ei odota mitään

Facebookin puolelle laitoin ton:  "Jos onnesi odottaa jonkun mutkan tai syyn takana, niin eikö se ole kauhean matkan päässä?Ajatuksena on tietty se, että jos isken kiilan onneni ja itseni väliin, ja tuo kiila on jokin syy, niin luon etäisyyttä itseni ja onnen väliin, kun lopulta onni on tässä, eikä mitään matkaa ole... ja mitään matkaa ei ole. Onneen ei ole mitään tietä sillä olet jo perillä. Onnellisuuden voi vain menettää kuvittelemalla sen jonkin matkan päähän itsestä, eikä sitä oikeastaan voi edes menettää, sillä siitä on kaikki tehty.

Kotona seinällä on taulu jossa lukee: Happiness is not a destination. It's a way of life. Onneen ei ole mitään tietä, sillä tie siitä kulkee aina vain poispäin. Onnen painovoima yrittää pitää meitä keskuksessaan vaikka kuinka yritämme luoda onnen omin avuin. Ei tarvitse, eikä voi. Onni on lähtökohta, joka on annettu jo. Teet kaikkesi viimeiseen asti ettei näin ole.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Todellinen minä

Oikeastaan en voi olla oma itsesi varsinkin jos kovasti yritän, sillä todellinen minä on se kohde ja se on minusta erillään. Juju on kuitenkin siinä että olen jo se todellinen minä vaikka kuinka yritän se olla :) Nyt tiätty henkisentien kulkija protestoi ettei hän näe tätä. Pointti on siinä ettei tätä voi nähdä. En nähnyt kuolemaa, koska sitä ei ollut. Kuinka nähdä se, mitä ei voi nähdä? Kuinka olla se, jota jo on? No henkinen kasvuhan on sitä ettei enää yritä niin paljon. Olet perillä jo. Olet maalissa josta et ole koskaan lähtenytkään.

Iloista alkavaa viikkoa sinulle :)

Ps. Ai niin... Olin varma et tytön oksutaudin takia jää koiranäyttely tänän väliin, muttei jäänytkään :) Se ei oikeastaan oo semmoinen OK tapahtuma itselle, mut sosiaalisena tapauksena ja ihmisten/eläinten interaktiona se oli mielenkiintoinen.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Leikkivä olemattomuus

Yllättäen tyttö oksensi taas juuri yli puolenyön. P*ska. Oli niinkuin yksi välipäivä ja taas. Muuten varmaan ihan sama mut oisin voinu mennä yhteen koiranäyttelyyn tänään. Nyt en pääse. Harmistus.

Tuuli heiluttaa lehtiä. 
Se ero joka on varjon ja valon välillä. 
Mitään suuntaa ei ole olemassa.

Nykyiseen ei ole mitään lisättävää joka ei olisi lisäys.

Viileä ilma avonaisesta ikkunasta.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Tarinaton juoni

Mitään tarinaa eikä juonta ole sen lisäksi jonka sanelen nyt. Pointti siitä että tälläkin blogilla tulisi olla pointti ikäänkuin etukäteen on ihan turhaa sillä tarkoitus, tarina ja juoni syntyvät sitä sanellessa kuin että sen valmiiksi tietäisin. Tämä on kuitenkin prosessi joaa sidon itseni vahvemmin sinuun ja sinut itseeni. Voi tietenkin olla että olet tänne eksynyt ja tämä voi olla sinulle siansaksaa ja olet että WTF ja toisaalta olet ehkä eksynyt tänne ja tämä on juuri sitä mitä kaipasit juuri nyt. Kuka tietää ja mitä väliä.

Mittasin tytöltä kuumeen mut oli melkein alilämpöä. Oksensi kuitenkin aamusta.

Illalla koiranlenkillä juttelin naisen kanssa joka oli joskus ennenkin juonut viinaa. Yleisellä tasolla ei oikeastaan puhuttu mistään, mutta hän jakoi tilani hetkellisesti.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Pisaroita metallilla

Kävin tänään hakemassa tytön päiväkodista
ja hän juoksi minua kohti ja oksensi päälleni.

Minulta loppui lääkitys. Minulle kävi lopulta hyvin. Näin terapiassa yhden kaverin joka oli alunperin halvaantunut toispuoleisesti. Hän menetti työn ja harrastuksen. Hän oli alun alkaen puoli vuotta sairaalassa. Minä olin kolme viikkoa. Harrastus meni mut olen aika hyvin palautunut. Paria arpea lukuunottamatta, mut ne on vaan äijämäisiä :)

Katselien eilen valuvia pisaroita suikussa
kun olimme perheen kanssa Flamingossa.

torstai 19. toukokuuta 2011

Koirapuistossa ei ole sanoja

Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä hetkeä. Ne eivät ylety. Ne eivät riitä. Tämä on niin niin niiden tavoittamattomissa. On vain raja jota ei voi ylittää. Sen takana on elämä ja kuolema, tämä hetki ja iäisyys. Mitään vastausta ei tietenkään ole ja se on se vastaus.

Olin korapuistossa ja menin toiselle puolen aitaa. Pienten puolella tapaamaan toisia koiria. Espanjan vinttikoira pelkäsi, varsinkin mieheä, mutta minun luona tai lähellä se kävi. Sen omistajat olivat ihmeissään etteä heidän löytökoiransa kävi niin lähellä minua. Sen lisäksi etten ole aggressiivinen, menin kyyryyn enkä katsonut sitä silmiin. Se selkeästi haki turvaa omistajiltaan palaten näiden luokse välillä.

Olennainen jää sanojen taa ja niiden ulottumattomiin.
Ne eivät ikinä yllä sen luo mikä on kaiken sydän.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Kaiken menettämisestä ja arvottomuudesta

Kuolema on kaiken menettämistä ja kaiken menettämisen voi oppia vain menettämällä kaiken. Kaiken ei tietenkään varsinaisesti mennä, mutta takertumisen siihen mistä pitää kiinni itseään suojellakseen on mentävä. Oma arvo on surrannut mielessä. Mitä enemmän siihen takertuu, sitä arvottomomammalta minusta tuntuu. Kysymys: Entäs minä!? ...tuo tämän aika selvästi ilmi. Arvonsa voi tuntea lopulta vain arvottomuutensa kautta. Hmm :D Jos jollekin antaa arvon tämä on joltain muulta pois. Jos millekään ei anna arvoa... kaikki on arvokasta :)

Tarinat valaistumista ovat tarinoita ja siis menneisyydestä. Niillä ei ole mitään tekemistä tämän hetken kanssa. Ne ovat kaikki tarinoita eilisestä. Ne ovat vain stooreja... satuja.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Kyse ei ole eksymisestä

alfa: Iskee päälle semmoinen pieni ja iloinen vitutus kun huomasin että FB:ssä entiset seurakaverit puhuivat leiristä, joka oli viikonloppuna ollut. Sitä kokee olevansa niiiiin ulkona ja ulkopuolinen. Ei oo niinko mukana samois kuvioissa jne Huoh...

beta: Naapurin kanssa juttelin ja hän kysyi, että olenko kokeillut rukousta. Jotain siihen sanoin jatkuvasta ja hiljaisesta ei-pyytävästä rukouksesta, mutta suora ja selkeä vastaus olisi ollut, että en ja mihin rukousta kokeil
isin? Semmoista hätää tai tarvetta ei edes ole.

gamma: Valaistumisen idea on sitä vahvempi mitä on usko omiin aikaisempiin korkeisiin kokemuksiin. Jos menneisyydessä on kokenut jotain vahvaa, tämän vahvuuden projisointi ns. tulevaisuuteen antaa tuleville kokemukselle sen arvon, joka niillä ei ole. Mitä ennemmän annan arvoa menneelle sitä suuremmat odotukset huomiseen lataan, mutta huomisella on vain se arvo, jonka sille menneen kautta lataan, muuten se on täysin arvoton. Aivan kuin mennytkin. Se on ikuisesti poissa. Sillä ei ole mitään painoa enää. Tietenkin se yrittää uskotella, että sillä olisi arvoa ja, että se painaisi tosi paljon, mutta ei. Pienemmässä ajassa kuin sekunnissa voidaan kaikki pyyhkiä pois ja näin lopulta tehdään.

PS. Twitterissä on muuten se hyvä puoli et mä tiedän et Hugh Hefner aikoi sunnuntaina katsoa Thoria.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kommunikoinnista

Viime viikolla joku nuori nainen soitti ja tarjosi ilmaista pankkivierailua. Hän siis soitti ns. kilpailevasta pankista ja tarjosi vierailua johonkin keskustan pankkiin. Kieltäydyin. Hän lupasi soittaa uudestaan kesällä. Kiva. Puhelusta jäi huono maku, koska hän ei kysynyt haluanko tulla heille vierailulle vaan hän siirtyi suoraan kysymykseen käykö tapaaminen huomenna. Tiedän toki mitä tarkoitetaan ilmaisella pankkivierailulla, mutta sillä on kuitenkin painava hintansa. Koko pankkiketjulla ei ole varaa yhteenkään elämäni sekuntiin, jonka käyttäisin moiseen vierailuun joka on matkoineen kaikkineen tuntien reissu. Ja moka on siinä ettei minulle muka jätetä poistumistietä käykö-huomenna kysymyksellä.

Ja toinen asia mikä tuossa tympi on se että tietyt käyttäytymissäännön unohtuvat täysin. Minusta ei koskaa tule mieluisaa asiakasta jos alku on tuommoinen. Samankaltaisuutta on siinä että olen hieman taistellut lääkityksestäni. Periaatteessa minun pitäisi syödä yhtä lääkettä mitä en enää edes tarvitse. Selvisi viime perjantaina kun kuulin neurologini päätöksen siis, että en tätä lääkettä edes tarvitse. Kyse on kuitenkin siitä että tietty byrokraattinen laiva kääntyy tosi hitaasti. Argh.

Ehkä niinkuin raivostuttavinta on se, että huomaan miten minulle puhutaan kuin lapselle. Sössötetää pahemmin kuin minä teen. Oikeastaan ymmärrän moisen, mutta pointti on siis siinä, että kun puolisoni on äänessä tohtorit ja muut korjaavat kravattiaan ja huomaavat että paikalla on ammattilainen. He ovat heti tosissaan.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Nollaus

On eräs elämäntilanne jossa sisäisesti aina aina nollaannun ja olen sen kysymyksen edessä, että olenko minkään arvoinen. Tämänkun näin tietoisesti kirjaa ylös vastaushan on hyvin selvä... En ole minkään arvoinen. Nollaantuminen on vain matka nollaan. Kaikki pyristely tätä vastaan on vain pyristelyä, jonka lakkaaminen lopulta on sen myöntämistä. Rauha on pyristelyn lakkaamisessa. Pyristely kuitenkin on syvällisemmällä emotionaalisella tasolla kuin järjellisellä tasolla.

Blogger oli eilen kiinni ja jumissa ja saattoi jopa hävittää kommentteja, ja hetken ajaksi oli viimeisin oma teksti hukassa. Tämä harmitti koska eilisellä tekstillä oli astetta suurempi merkitys itselle.

torstai 12. toukokuuta 2011

Minä-tehtävä

Sain eilen puheterapiassa minä-tehtävän. Terapeutti antoi otsikkon minä ja ei muuta. Sanoin jo siinä et minua ei voi oikeastaan määritellä ja muuta potaskaa. Puheterppa sanoikin et yleensä tässä tehtävässä puhutaan Kaaposta joka on 50-vuotias ja harrastaa balettia, mutta minun on kirjoitettava itsestäni omin sanoin. Sanoin että yleensä teen tehtävät juuri edellisenä iltana, mut tän saatan tehdä heti. Näin kävi ja tämän kirjoitin:
Voin puhua itsestäni kahdessa mielessä. Toinen on se tavallinen ja käytännöllinen minä, joka pitää sisällään selkeän janan alusta ns. loppuun. Olen sen-ja-sen niminen, asun siellä-ja-siellä, harrastan sitä(mm.), olen metrin pituinen ja painan kilon :) Tähän minään kuuluvat kaikki osoitettavat asiat sotilasarvoinen ja muineen. Tämä on hyvin käytännöllinen ja tarpeellinen käsite, mutta tässä on kuitenkin yksi ns. vika. Tämä ei ole todellinen. Tämä ns. minä saa kaiken energiansa ajasta (menneestä ja tulevasta) eikä se koskaan elä nyt. Tähän kuvitteelliseen minään on psykologisesti parempi takertua, kuin siihen todelliseen minään, joka jo on, sillä tämä kuvitteelinen minä on sentään jotain kun se oikea minä ei ole mitään. Siihen ei voi takertua.. Kuinka takerrut tähän hetkeen :) Todellinen minä on se,joka ei koskaan tule objektiksi. Veitsi ei voi leikata itseään. Sormi ei voi osoittaa itseään. You know.

Omaa itseään ei voi muistaa, koska se on muistin tminto. Muistilla on toki oma paikkansa, mutta minä en mahdu tälle paikalle. En oikeastaan mahdu millekkään paikalle. Se mitä olen, olen aina nyt ja olen kaikkien ns. käsitteiden tuolla puolen. Minua ei voi määritellä. En voi koskaan kohdata itseäni, sillä kun kohtaan jotain sen en ole enää minä. Tässä ei ole mitään mystiikkaa, silllä minussa ei ole mitään mystiikkaa. Olen raaka ja aito nyt ja aina.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tämä ei varmaan sano kenellekään mitään...

...mutta Katso vain sisinpään sillä ulospäin tuijottelu laittaa arvostamaan kaikkea muuta. Tuli vaan mieleen kun olin käymässä lähikaupassa. Kyse oli oikeastaan oman itsensä arvostamisesta. Oman itseni ulkopuolelta ei tule mitään olennaista. Olennaisuus on sinussa jo. Jos olennaisuus nähdään oman itsen ulkopuolella omaa itseään on mahdoton arvostaa, sillä olennainen on kuitenin ulkopuolella. Kyse ei tietenkään mistään mitä kauppias antaa tai tohtori ojentaa vaan omasta arvosta ja oman itsensä arvostamista. Kukaan ei voi antaa sinulle sitä rakkautta joka sinulla jo on... Ja kaikista parasta on se, ettei omaa arvoa voi ojentaa tai osoittaa kuin oma itse.

Oma itse on kiellettävä jotta voi olla Oma Itse. Oma itse on kaikista hienojakoisin missään, mutta tämä oma itse peittyy, sillä omalla rakennelmalla jota myös egoksi kutsutaan ja juuri tämä oma itse on kiellettävä, vaimennettava jne. Ole vain hiljaa siinä missä olet, eikä tämä ole mikään vaatimus, sillä vaativuus on vain sinussa. Näe se ja ole rauhassa.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Valintoja

Jos saisin valita
niin juuri näin
haluaisin viettää päiväni.

...No ehkä rahaa saisi olla pikkaisen enemmän :)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Aivoinfarkti on so yesterday

Aivoinfarkti on ollut se juttu vähän aikaa, et niiku ei oo tarvinnu paljon hakea itse sitä jutun aihetta. Ja aivoinfraktista pääsee kahlaamaan syviin vesiin hyvin nopeasti. Kuolema ja vakava sairastuminen. Wuhuu. Toi on kuitenkin menneeseen takertumista. Olen nyt menettänyt kaksoiskuvat kokonaan ja aionko lopun elämääni tarttua tähän aiheeseen?? Tai jos näin kuoleman joskus niin so what? Kaksoiskuvat saat muuten hyvin esiin kun katsot äärilaitaan vasemmalle tai oikealle niin että kuva ei ole ihan selvä. Ja mulla tämmönen päällekkäisyys täytti koko näkökentän. Tän päivän FB Statukseen laitoin tuosta kasoiskuvista tai niiden poistumisesta, koska niiden menettäminen on käynyt selväksi.

Pointti on tietty se et tarviiko mitään aihetta? Pitääkö olla kuollut, pitääkö jotain et ois niinku jotain juttua, pitääkö olla jottai juttua? Ketä kiinnostaa kymmenen vuoden päästä et mä oon joskus kuollut :) Tiedän oikein hyvin sen miltä tuntuu jostain artistista kun se joutuu veivaamaan hittibiisiään jonka on tehnyt parikymmentä vuotta sitten, kun uusin levy kuitenkin tuli viime viikolla.

PS. Vertailun vuoksi tän päivän Ilta-Sanomissa oli juttu Arto Paasilinnasta ja hänen infarktistaan. Itse olen hyvin kaukana tuosta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Ei hengellisyyttä

Olen sanonut tämän jo toisaalla mutta minulle ei oikeaastaan mitään hengellisyyttä ole. Kaikki ohi tavallisen ja varsinkin sen yläpuolelle on mulle ihan scifiä huonossa mielessä. Siinä mikä minulle on todellista ei ole mitään yllättävää, tuonpuoleisa tai hämärää. Anttia lainaten se mikä on todellista ja pyhää on sitä myös katuojassa. Todellinen on kaikista hengellisintä.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Selittämättä paras

Ajatus joka tuntuu murskaavan monia aika kevyeston tuo Facebook rinnakkaissivulla eli toimiiko tuo selitys sitten sillä viimeisellä rajalla, joka oikeastaan on just tässä? Joten mikä on sen ajatuksen kantavuus jota itsellesi tarjoat sillä hetkellä kuin juna lähtee? Kun oikeastaan todellusuus ei ole mitenkään kiinnostunut siitä mitä pidämme siinä tärkeänä, sillä jos me jotain olemme niin olemme sitä nyt ja jos olemme jotain nyt, olemme jatkuvassa liikkeessä ja täysin määritsemättömiä. Eikä tämä määritelmättömyys ole minkään selitettävissä :D

Väsyttää hiveästi...

perjantai 6. toukokuuta 2011

Mistään todellisesta ei tarvitse pitää kiinni

Jos jokin on todellista, se on sitä. Sitä ei mitenkään tarvitse pitää kasassa tai pystyssä, koska se on todellista. Eikä siitä tarvitse pitää kiinni, koska se on kaikesta huolimatta. Ideahan on siinä, että kuvitellaan kiinnipitämisen pitävän todellisen kasassa. Ihan kuin se olisi omasta yritämisestä kiinni :D Eräässä mielessä todellisuus ei ollenkaan ole kiinnostunut epätodellisesta. Miksi olisi, sehän on epätodellista?! ...eli sitä ei oikeastaan ole. Todellisuus on sillä laiturilla jota ei edes ole. Yritys takertua tähän ajatukseen on yritystä takertua epätodelliseen. Jokaisen ns. tien päämääränä on tämän lakkaaminen eli lakkaan tarttumasta siihen epätodelliseen, jota ei alunperin siis olekaan. Puuf!

torstai 5. toukokuuta 2011

Sinä olet minä, me olemme te jne

Eilen kun sitten menin kuvauttamaan itseäni Meikkuun niin vitutti/järkytti se miten pitäisi edes löytää perille sairaalassa joka on niin iso. Jotenkin semmoinen epäinhimillisyys huokui kaikkialle. Hassua on tämä henkilökohtaisuuden ja etäännyttämisen välinen ristiita. Sairaala on täynnä niitä jotka ovat loukkaantuneet ja ovat hyvin vereslihaisessa tilassa. Sairaalasta jos jostain on tämä henkilökohtaisuus pyritty riisumaan minimiin. Pointti on tietty se että kukaan ei jaksa kantaa koko osaston murheita ja henkilökohtaisuuksia niskassaan. Kysymys tietenkin kuuluu, että miten paljon pitää sattua, että asian ottaa henkilökohtaisesti. Psykologisesti voisi ärsytäen sanoa että hoitavaan ammattiin hakeutuvat juuri ne jotka haluavat olla mahdollisimman kaukana. Tämä ei ole mikään yleistys vaan ärsytys :)

Tunnistan kyllä ihmisen kaikissa, mutta kuvan, jonka esim sairaalasarjat antavat hyvistä tohtoreista on kovin ihannoiva. Niinkuin olen kuullut, kirurgit ovat lähempänä mekaanikkoja. He eivät hoida ihmistä vaan korjaavat toimimattomia elimiä. Pointti tietty on siinä että lääkärit ovat ihmisiä siinä missä muutkin. Yllätys. Olenkin vähän odotellut, että ne (tai HBO) tekisivät realistisen lääkärisarjan joka tekisi saman lääkärisarjoille sen mikä poliisisarjoille on jo tehty.
---
Sinä olet käsitykseni sinusta. Tämä käsitys on minussa. Olet heijastuma siitä minkä tunnisran itsessäni. Palatessani sairaalasta koin vahvasti näin. Emme ole vain samassa sopassa vaan olemme samaa soppaa :) Jokainen aistimus on oma aistimukseni, jokainen haluni on minun. Olennaista ei ole minuus vaan se että on jokin polttopiste, joku henkilökohtaisuus, jonka läpi kaikki suodattuu. Olen itse ihastunut siihen tunteeseen joka itsessäni herää

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Tyhjästä laiturista ja selittämättömyydestä

Kuoleminen on todella helppoa. Kuin sulkisi silmänsä ja kävisi nukkumaan. Se on ihan hetkessä ohi. You can do it too. Sama kuin käy illalla nukkumaan. Sitä vaan nukahtaa. Kaikki työ on irtipäästämisessä. Kaikki työ on siinä että antaa kaiken mennä niin kuin se kuitenkin menee. Ikään kuin seisoo juna-asemalla ja antaa junan mennä kaikki mukanaan. Kaikki omat tuntee, ajatukset ja intuitiot ovat myös siinä junassa ja viimeiseksi asemalle jää oma halu jäädä asemalle ja kun se lopulta astuu junaa asemalle ei jää mitään. Tyhjä laituri, joka haihtuu vain pois ja jäljelle ei jää mitään.

Ja kyse ei ole mistään tylsästä nihilismistä tai merkityksettömyydestä vaan siistä Arvosta, joka kaikella on... jota kutenkaan ei voi muuttaa mitenkään sanalliseen muotoon., sillä juuri siitä arvo tulee, että se on kaiken sanomisen tuolla puolen. Sanoin pojalleni että sä olet mulle kaikkein tärkein. Ai tärkeämpi kuin hänen siskonsa? Ei vaan sä olet tärkein juuri sä. Just semmoisenakuin olet. Kyse on kaiken hyväksymisestä, ja siitä sanattomuudesta, joka ei selitä mitään, koska se ei selittele.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Suunnaton suunta

Minulla ei ollut aavistustakaan aamulla mitä tulen tähän nyt laittamaan ja sama ongelma on nyt. En siis tiedä mihin tämä lause on oikeastaan menossa. Pitäisikö kuitenkin etukäteen tietää mitä tulen tänne kirjoittamaan!? On eräässä mielessä joo, että voisi jäsentää ja rakentaa tekstiä, mutta mitään semmoista kuvaa tai suuntaa ei ole.

Huomenna menen kuvauttamaan pääni ja ilmeisesti kaularangan. Katotaan että miten ja mihin on mies kehittynyt. Et onks niinku kaulan verisuonet on ok. Tänään kävin verikokeessa ja odotustilassa juttelin vanhan herran kanssa lapsista, koirista, työstä, sairastumisesta ja harrastuksesta. Kaikki vaan tulee ja menee. Ilmaiseksi. Mitään ei oikeastaan tarvitse tehdä tai saada aikaan.

Olen miettinyt myös omaa työtäni, että voinko siinä jatkaa tai pitäisikö tehdä jotain muuta. Vappulounaalla sanoin tutulle, ettei se [työ] ole semmoista ominaista, mutta että nautin esim tästä ja tarkoitin sitä keskustelua joka oli välillämme.Tunnelma on semmoinen tietyllä lailla odottava, että en ole tulle siihen tienhaaraan, jossa minun on selkeästi mentävä toiselle polulle. Kerron tämän paikan sinulle, kun se tulee. Maailma on siitä ihmeellinen että sen polku voi tulla mistä suunnasta tahansa ja miten vain. Viimeisimmän harrastuksen löysinyhdestä hyvästä lehtijutusta. Olin kaipaillut semmoista tiettyä harrastusta joka sopisi minulle ja töissä sitten luin juttua ja bäng. Jo juttu oli hyvä. Olin niinkuin, että tää on minulle. Tää on mu juttu. Tää on niin minua ettei mikään. Henkisyys ja fyysisyys samassa paketissa. Samaisen jouduin sitten jättämään kun saiastuin tai sain kohtauksen. Sitä tienristeystä odottaessa. Pointti ei oikeastaan ole siinä, että en mitenkään voi tuota risteystä nopeuttaa. Sen tien on vain annettava tulla tuokse mikä on ominaisinta, omaa itseä.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Valaistumista ei ole

Buddhalainen ystäväni odotti kerran bussia sillan alla, aamutuiaan, tihkusateessa, piemeässä ja kylmässä. Siis todella masentava keli ja kaveri ajatteli et just tää on sit valaistuminen. Niin just. Vai luuletko et jonkinlainen disneyfikaatio tapahtuu ja tihku muuttuu jotenkin paremmin sulatettavaksi lintujen laulaessa. Ei. Se on just sit ja se on tosi masentavaa. Tihkusade. Blaa. Siis siinä ei oo muuta. Ilouutinen on se että mitään valaistumista ei ole vaan tihku on tihkua :D Siis mitään porttia (valaistuminen) tästä hetkestä ei ole pois. Tää on just tämmöinen :)