sunnuntai 4. toukokuuta 2008

itsekritiikki

Jos sanot itsellesi, "Älä kritisoi itseäsi", niin mitä muuta tämä on kuin itsensä kritisointia?

Mutta kuka kritisoi ketä? Kuka on se ylempi, joka tuomitsee alemman? Kuka on se alempi, joka tulee tuomituksi? Ketkä tässä taistelevat jos kyse om minusta, ja mitä ihmeen järkeä tässä on....

Huomaatko miten pelaat näitä molempia rooleja, kritisoijaa ja kritiikin vastaanottajaa? Kun kritisoit itseäsi samastut enemmän kritiikin vastanottajaan, kun kritisoit muita/elämääsi samastut enemmän kriitikkoon. Kuitenkin nämä molemmat ovat sinun puoliasi. Jos näen kritisoinnin jonain mikä ei ole hyväksyttävää työnnän sen pois itsestäni. Heijastan sen ulkopuolelleni muihin ihmisiin tai ns. egoon*. Ulkoistamalla osan itsestäni en vain hyväksy osaa olemisen kokonaisuudesta.

Oma kriittisyys on hyväksyttävä. Maailmaa ei voi syleillä muuttumalla kritiikittömäksi, koska se on suoranaisesti mahdotonta. Oman kriittisyyden voi yrittää peittää esim. jonkinlaiseen hyväksyntään, joka hyväksyy kaiken muun paitsi hyväksymättömyyden. Ja tämä ei ole hyväksyntää.

Hyväksyntä alkaa kun halu muuttaa vallitsevia oloja päättyy. Kun näen, että minä olen se kriitikko, joka piinaa itseään hyväksyntä alkaa.

Sisimmässäni en voi hyväksyä kritiikkiä, koska tiedän olevani hyväksytty ytimiä myöten.

* Ego nähdään objektina, jota vastassa ollaan, jonka kanssa on löydettävä rauha tai joka on tuhottava. Ego on kuitenki osa olemisen kenttää, eikä sitä voi työntää pois. Sinä olet se.

Ei kommentteja: